HAMLET
Pois kätenne!
HORATIO
Mut älkää menkö.
HAMLET
Kohtaloni kutsuu,
Ja ruumiin suoni pieninkin käy vahvaks
Kuin Numidian jalopeuran jänne. —
(Haamu viittaa.)
Hän yhä viittaa. – Päästäkää mua, herrat. —
(Irrottaa itsensä heistä.)
Jumal' auta, haamuksi sen teen, jok' estää
Mua nyt; – pois! sanon. – Mene, minä seuraan.
(Haamu ja Hamlet menevät.)
HORATIO
Tuo mielen haave hänet hulluks saattaa.
MARCELLO
Jäljessä! Totella hänt' emme saa.
HORATIO
Niin, seuratkaamme. – Miten päättyy tämä?
MARCELLO
Jotakin Tanskan valtioss' on mätää.
HORATIO
Sit' ohjatkohon Luoja!
MARCELLO
Seuratkaamme!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Syrjäinen paikka terassilla.
(Haamu ja Hamlet tulevat.)
HAMLET
Mua minne viet sä? Kauemmaks en seuraa.
HAAMU
Mua kuule.
HAMLET
Kuulen.
HAAMU
Kohta koittaa hetki,
Taas jolloin kuumaan tulikivi-liekkiin
Palata täytyy mun.
HAMLET
Sua, henki parka!
HAAMU
Mua älä sääli; hartaasti vaan kuule,
Mit' ilmoitan.
HAMLET
Mun tulee kuulla; puhu.
HAAMU
Ja kostaa myös, kun kuullut olet.
HAMLET
Mitä?
HAAMU
Min' olen isäs henki,
Tuomittu ajaks öisin kulkemaan,
Ja päivät paastoomahan valkeassa,
Siks kunnes elämäni inhat synnit
Tulessa puhdistuvat. Jos ois lupa
Ilm' antaa vankeuteni salaisuudet,
Tarinan kertoisin, min lientein sana
Veis sulta mielen, veren nuoren hyytäis,
Kuin tähdet radaltansa silmät syöksis,
Hajoittais sykkyräiset suortuvat
Ja joka hiuskarvan pystyyn nostais
Kuin hurjan piikkisian harjakset.
Mut ijäisyyden töit' ei eläväiset
Saa korvat tietää. – Kuule, Hamlet, kuule,
Jos armast' isääs rakastit sä koskaan, —
HAMLET
Oi, Herra taivaan!
HAAMU
Murhansa julma, luonnoton sa kosta.
HAMLET
Murhansa?
HAAMU
Murhansa, jok' on itsestään jo julmaa,
Mut tämä luonnottomin, kauhein, julmin.
HAMLET
Se kerro siis, jott' yhtä kerkein siivin,
Kuin hartaus ja rakkauden aatos,
Ma kostoon syöstä saan.
HAAMU
Sa suostut, huomaan.
Hitaampi rasvaist' yrttiä sä oisit,
Mi Lethen rannoill' itsehensä lahoo,
Jos täst' ei mieles kiihtyis. Kuule, Hamlet,
Käy huhu, että maatessani käärme
Mua pisti puistossa; näin koko Tanskaa
Tuon valheellisen tiedon kautta häijyst'
On petetty; mut, jalo nuorukainen,
Se käärme, joka hengelt' isäs pisti,
Nyt kantaa kruunua.
HAMLET
Oi, aavistusta!
Mun setäni.
HAAMU
Se sukurutsa, haurelias peto,
Älynsä tenholla ja konnan-taidollaan,
(Kirottu äly tuo ja taito, joilla
Noin voimaa vietellä!) sai puolisoni —
Tuon tekopuhtaan – riettaan himon helmaan.
Oi, Hamlet, mikä lankeemus ja petos!
Mua kohtaan, jonka rakkaus niin puhdas,
Ett' aina vihkivalan kanssa kulki
Se käsityksin; ja noin aleta
Tuon hylyn pariin, joka lahjoiltansa
Mun suhteeni on vaivainen!
Mut niinkuin siveys ei koskaan horju,
Vaikk' irstaus sitä kiehtois taivaan-kaunein,
Samaten himo, helmoiss' enkelinkin,
Vuoteeseen taivahaiseen kyllästyy,
Ja vainun saapi haaskasta.
Mut, vait! On niinkuin tuntuis aamun henki.
Siis lyhyeen: kun puistoss' iltapuolla
Ma tavan mukaan nukuin, hiipi setäs
Mun turvattoman päälle, pullossa
Kirotun villikaalin mehua,
Ja valoi korvieni soliin tuota
Pitali-nestettä, joll' ihmisvereen
Niin vihollinen vaikutus on, että
Se, nopeaan kuin elohopea,
Kaikk' ihmisruumiin aukot, solat kiertää,
Ja äkkiä, kuin hapan aine maidon,
Verenkin kirkkahan ja terveen hyytää
Ja kokoon juoksuttaa. Niin kävi mun;
Äkisti ruohtui, niinkuin Latsaruksen,
Pahoille, ilke'ille ruville
Sileä, puhdas ihoni.
Näin multa, nukkuvalta, veli ryösti
Kerrassaan hengen, kruunun, vaimon; tappoi
Mun synnin helmaan, Herran ehtoollista
Ja rippiä ja voitelua vailla,
Ja valmistumatonna tilille
Mun työnsi, synnit kaikki hartioilla.
O, julmaa, julmaa, ylen määrin julmaa!
Jos sydän sull' on, älä kärsi tuota,
Äl' anna Tanskan valtavuoteen tulla
Himoisen, hauraan sukurutsan käsiin.
Vaan, miten teetkin työs, sä sieluasi
Vain älä tahraa, äidillesi älä
Sä kosta: taivas häntä rangaiskoon,
Ja okaat, poveen kätkeyneet, siellä
Kirvellen pistelkööt. Nyt hyvästi!
Jo kiiltomato huoment' ennustaa,
Sen valo tehoton jo vaalistuupi.
Hyvästi, Hamlet, hyvästi! Mua muista!
(Katoaa.)
HAMLET
Kaikk' ilman vallat! Maa! Ja mitä vielä?
Kutsunko hornan myös? Hyi! – Kestä, sydän!
Koht' älkää vanhetko, te jänteet! Jäykäks,
Mun ruumiini! – "Mua muista!" Henki raukka,
Sen teen, niin kauan kuin vaan muisto säilyy
Täss' sekavassa kallossa. Sun muistan!
Pois muistokirjastani pyyhin kaikki
Katalat, tyhmät lorut, kaikki kaavat,
Kaikk' oppilauseet, entisyyden jäljet,
Joit' ahkeruus ja nuoruus siihen piirsi,
Ja sinun käskys yksinään ma suljen
Ajuni kirjaan, hämmästymätönnä
Halvempiin aineisin; niin, jumal' auta!
Voi sua, viheliäinen nainen!
Sua, konna, naurusuu ja häijy konna!
Esille kirja! – Muistoon täytyy panna,
Ett' ihminen voi nauraa, yhä nauraa,
Ja sentään olla konna; tiedän varmaan,
Ett' ainakin niin Tanskassa on laita.
(Kirjoittaa.)
Siin' olet, setä! – Toimeen! Tunnussana
Se kuuluu: "hyväst', hyvästi, mua muista."
Sen olen vannonut.
HORATIO (Ulkoa.)
Hoi, prinssi!
MARCELLO (Ulkoa.)
Prinssi, hoi!
HORATIO (Ulkoa.)
Hänt' auta, Luoja!
MARCELLO (Ulkoa.)
Niin tapahtukoon!
HORATIO (Ulkoa.)
Hoi, heleijaa, prinssi!
HAMLET
(Horatio ja Marcello tulevat.)
MARCELLO
Kuin voitte, prinssi?
HORATIO
Mitä kuuluu, prinssi?
HAMLET
Oi, ihmeellistä!
HORATIO
Kertokaa, ma pyydän.
HAMLET
En, te sen ilmoitatte.
HORATIO
Jumal' auta,
En minä.
MARCELLO
Min' en myös.
HAMLET
Mit' arvelette?
Sit' oisko ihmissydän voinut luulla? —
Vait' olla lupaatten?
HORATIO ja MARCELLO
Nimessä taivaan!
HAMLET
Ei ole konnaa koko Tanskan maassa,
Jok' ei ois aika lurjus.
HORATIO
Ei tarvis hengen nousta haudastaan
Sit' ilmoittamaan.
HAMLET
Oikein, aivan oikein.
Siis, kursaamatta, parhaaks katson, että
Nyt kättä paiskaamme ja eroamme;
Te käytte, minne työt ja halut kutsuu, —
Näet haluja ja töitä jokaisella
On tavallansa, – minä, halpa raukka,
Käyn rukoilemaan.
HORATIO
Sekaista, hurjaa puhetta on tuo.
HAMLET
Jos teitä pahoitin, sit' oikein kadun,
Sydämmest' aivan.
HORATIO
Ei, ei pahaa mitään.
HAMLET
Nimessä pyhäin! pahaa on, Horatio,
Ja paljon pahaa. Mitä haamuun tulee,
Niin on se kunnon henki, sen voin taata.
Halunne tietää, mitä välillämme
On tapahtunut, voittakaa. Nyt, veikot,
Nimessä veljeyden, ystävyyden
Ja kumppanuuden, yksi halpa pyyntö.
HORATIO
Mik' on se, prinssi? Valmiit olemme.
HAMLET
Älkäätte koskaan kertoko, min näitte
Tän' yönä.
HORATIO ja MARCELLO
Emme.
HAMLET
Hyvä, vannokaa.
HORATIO
Nimessä kunniani, min' en kerro.
MARCELLO
En, kunniani nimessä, myös minä.
HAMLET
Tuon miekan kautta!
MARCELLO
Me jo vannoimme.
HAMLET
Tuon miekan kautta, sanon.
HAAMU (Maan alta.)
Vannokaa!
HAMLET
Haa! niinkö, mies? Vai siellä, kelpo poika?
Kas niin, – te kuulette sen kellarista, —
Nyt vannokaatte.
HORATIO
Vala lukekaa.
HAMLET
Ett'ette koskaan kerro, mitä näitte,
Tuon miekan kautta vannokaatte.
HAAMU (Maan alta.)
Vannokaa!
HAMLET
Hic et ubique? Paikkaa muuttakaamme. —
He, tänne, hyvät herrat,
Ja käsi miekalleni taas: ett'ette
Te koskaan kerro, mitä kuulitten,
Tuon miekan kautta vannokaatte.
HAAMU (Maan alta.)
Vannokaa!
HAMLET
Niin oikein, vanha myyrä! Joutuun kaivat.
Sep' oiva vallinluoja! – Vielä kerran.
HORATIO
Nimessä taivaan, outoa ja kummaa!
HAMLET
No, sano tervetulleeks outo vieras!
Horatio, taivaassa ja maass' on paljoa,
Jot' ei sun järkioppis uneksikaan.
Mut tulkaa. – Vannokaa, ett'ette koskaan,
Niin totta kuin teit' armo auttakoon,
Vaikk' oisi mulla käytös kuinka outo, —
Kosk', ehkä, vasta-edes katson hyväks
Ruveta hupsun tapaiseksi, – että,
Kun näin mun näätte, silloin ette koskaan
Ristissä käsin näin, tai päätä puistain,
Tai lauseit' epäilyttäviä lausuin,
Kuin: "Niin, niin, tuon tunnen"; – tai: "Voisin, kun vaan tahtoisin"; —
Tai: "Jos tohtis vaan"; – tai: "On niitä, jotka tietää"; —
Tai moisill' umpilauseill' ilmaise
Minusta mitään tietävänne: – että
Sit' ette tee, niin totta kuin teit' armo
Hädässä auttakoon, se vannokaa!
HAAMU (Maan alta.)
Vannokaa!
HAMLET
Pois rauhaan, henki häiritty! – Nyt, herrat,
Sulimmat jäähyväiset teille lausun,
Ja jos niin halpa mies, kuin Hamlet, teille
Osoittaa jollakin voi ystävyyttään,
Ei tahto puutu, suokoon Luoja. Pois nyt;
Mut sormi huulill' aina, muistakaatte.
Sijoiltaan aika mennyt on; – voi, että
Juur' minä synnyin laittamaan sit' ehjäks!
Nyt tulkaa; yhdessä me menkäämme.
О проекте
О подписке