ROUVA LINDH.

On tietysti olemassa ehtoja, joita hän ei voi alistua täyttämään.

LINDH. Ulkomaille siirtymiseen ei ole mitään muita ehtoja, kuin että hän pyytää sitä. Se hänen tietysti täytyy tehdä. Mitä taas kotiin palaamiseen tulee, niin on hänet asetettu samaan asemaan kuin vangittu sotilas, jonka sallitaan kunniasanaansa vastaan oleskella jollakin määrätyllä alueella. Mauri saa, jos tahtoo, asettua vaimonsa sukulaisten maatilalle Hämeeseen sillä ehdolla, ettei siirry yli pitäjän rajan.

ROUVA LINDH. Ilostuen.

Mutta siinähän ei pitäisi olla mitään alentavaa!

LINDH. Jos hän katsoisikin asiaa siltä kannalta, ei sitä katso siltä kannalta Hanna eikä perhe. Ja olkoon se heidän asiansa. On tehty, mitä on voitu. Enempää ei voida vaatia. Mutta älkööt ainakaan nyt enää tulko meidän edessämme loistelemaan marttyyrikruunuillaan. Se on silloin heidän oma asettamansa kruunu, ja se on kuin onkin narrin kruunu.

ROUVA LINDH.

Joko asia on esitetty Maurille?

LINDH.

Kaksi viikkoa sitten meni hänelle asiasta kirje.

ROUVA LINDH.

Kuka sen hänelle kirjoitti? Sinäkö?

LINDH.

Minä.

ROUVA LINDH. Hetken päästä. Sinua näyttää tyydyttävän se, että olet tehnyt, mitä olet voinut, välittämättä tuloksesta. Minä en tule saamaan tässä maailmassa rauhaa, ennenkuin he ovat palanneet, olkoon sitten syy tai ansio kenen tahansa.

LINDH. Sinä kai ymmärrät, että tämä on asia, josta ei vielä saa hiiskua sanaakaan kenellekään.

PESONEN tulee.

PESONEN.

Siellä on joku rouvasihminen, joka pyrkii herra kuvernöörin puheille.

LINDH. Ettekö sanonut, ettei vielä ole vastaanottoaika?

PESONEN.

Sanoin, mutta hän pyysi kysymään, eikö ehkä kuitenkin soveltuisi.

LINDH.

Kuka hän on?

PESONEN. Ei sanonut nimeään.

LINDH. Pesonen ei tuntenut häntä?

PESONEN. En tuntenut äänestä. Vaan se on mustissaan ja sillä on musta harso silmillään.

LINDH. Antaa hänen tulla.

PESONEN menee.

ROUVA LINDH. Edvard, sinun täytyy olla varovainen tuommoisten vierasten suhteen, jotka eivät ilmaise edes nimeään. Minä menen häntä vastaan.

LINDH.

Tuo nyt on lapsellista.

ROUVA LINDH kuitenkin lähtee menemään.

Hilda, sinä saatat minut naurunalaiseksi.

On kuitenkin noussut ja poistunut teepöydän luota työpöytänsä taa.

HANNA tulee, mustiin puettuna ja musta harso silmillä.

LINDH. Ketä on minulla kunnia—?

HANNA. Siirtää harson silmiltään. Hän on tummaverinen, lujapiirteinen, kasvot ilmaisevat kärsimyksiä. Esiintyy kylmästi ja arvokkaasti.

LINDH.

Hanna!

ROUVA LINDH. Hanna! Onko se mahdollista!

Rientää häntä vastaan syleilläkseen häntä, mutta Hanna antaa ainoastaan kätensä.

Mutta otahan päältäsi!

HANNA. Päästämättä lähelle, jäykästi.

Kiitos, mutta ehkä sallitte, että olen näin. Minun täytyy heti mennä.

Minulla olisi kiireellistä asiaa herra kuvernöörille.

ROUVA LINDH. Olet tullut takaisin!—Olen niin iloinen.—Entä—entä Mauri, onko hänkin palannut?

HANNA.

Palannutko? Niin, tavallaan…

ROUVA LINDH.

Todellakin!—Hän siis—te siis—? Edvard!

HANNA.

Kuvernööri ei nähtävästi ole saanut sähkösanomaani?

LINDH. En, en ole saanut mitään sähkösanomaa. Olen ollut matkoilla, palasin vasta eilen illalla myöhään. Ilmoititteko siinä tulostanne?

HANNA.

Ilmoitin.

LINDH.

Todellako? En voi sanoa, kuinka minua ilahduttaa…

HANNA. Ilmoitin siinä, että Mauri on kuollut.

LINDH.

Kuollut?

ROUVA LINDH.

Kuollut? Mauriko? Herra armahtakoon!

LINDH.

Matkallako?

HANNA.

Matkalla? Ei, perillä.

ROUVA LINDH.

Milloin hän kuoli?

HANNA. Kolmantena päivänä tätä kuuta.—Ilmoitin samalla, että olin saapunut vainajan ruumiin kanssa rajalle Valkeasaareen, mutta että santarmit estivät meidät pääsemästä edemmä.

ROUVA LINDH. Huudahtaen.

Ne eivät sallineet sinun tuoda?… Edvard!

LINDH.

Se oli todella … mutta se on kai…»

ROUVA LINDH. Eivät sallineet! Mutta eivätkö karkoitetut saa enää kuolleinakaan palata? Vaan saatiinhan Lyly tuoda?

LINDH.

Se on—se on ehkä juuri sentähden…

HANNA. Kielto ei ollut ehdoton. Minulle ilmoitettiin, että pidätys voitaisiin peruuttaa, jos hankittaisiin asianomainen lupa.

ROUVA LINDH.

Hanna raukka…

LINDH.

Eikö Hanna heti sähköttänyt hänen ylhäisyydelleen?

HANNA.

Kenelle?

LINDH.

Tarkoitan … kenraalikuvernöörille.

HANNA. Ah, Bobrikoffille? En, en sähköttänyt hänelle, sillä minulle ilmoitettiin, että tarvittaisiin ainoastaan sen läänin kuvernöörin suostumus, jonka alueelle oli aikomus viedä vainaja, ja sentäbden he kehoittivat minua sähköttämään tänne.

LINDH. Tutkivasti.

Santarmitko kehoittivat?

HANNA.

Niin, tai oikeastaan asemapäällikkö; minä en puhunut heidän kanssaan.

LINDH. Niinkuin edellä.

Siis kuitenkin santarmien kehoituksesta?

HANNA. Niin, heidän kehoituksestaan.—Mutta kun täältä ei tullut vastausta, enkä tiennyt, mikä oli syynä viivytykseen, niin lähdin heti ensimmäisellä junalla tänne.

LINDH. Näkyy ajattelevan jotakin muuta.

Olen ollut matkoilla, niinkuin sanoin.

ROUVA LINDH.

Ja sinun täytyi jättää Mauri siksi aikaa sinne?

HANNA.

Enhän voinut muuta.

ROUVA LINDH.

Ja minne hän jäi?

HANNA.

Vaunu vaihdettiin sivuraiteelle erään halkovajan taa.

ROUVA LINDH. Edvard, mene heti telefooniin ja soita sähkölennätinasemalle! Sinun pitää heti sähköttää Valkeasaareen santarmeille! Tee se, tee se heti!

LINDH. On kävellyt levottomasti.

Tietysti… en voi kuitenkaan tehdä sitä telefoonitse.

ROUVA LINDH.

Mutta soitathan sinä muutenkin usein sinne sähkösanomasi?

LINDH. On tehnyt kieltävän kasvojen liikkeen rouvalleen Hannan selän takana.

On siis aikomus, että hautaaminen tapahtuu täällä?

HANNA. Hänen toivonsa oli, että hänet haudattaisiin perhehautaamme lasten viereen.

LINDH.

Milloin se on ajateltu tapahtuvaksi?

HANNA. Niin pian kuin saan siihen luvan. Aikomukseni oli matkustaa heti takaisin, jos mahdollista jo ensi junalla.

ROUVA LINDH. Katsoo kelloaan.

Sinä ehdit vielä, kello 10 ja 45.

HANNA. Siinä tapauksessa voisimme olla täällä jo huomenaamuna, jos ruumisvaunu voidaan liittää postijunaan. Asemapäällikkö arveli, että se voisi käydä päinsä, varsinkin jos hän saa siitä hiukan edeltä tiedon.

LINDH. Huomenaamuna…?

ROUVA LINDH.

Mutta mikset riennä jo sähköttämään. Edvard?

LINDH.

Valitettavasti en voi tehdä sitä ilman muuta.

ROUVA LINDH.

Kuinka et voi?

LINDH.

Semmoinen luvananto ei ole minun vallassani.

ROUVA LINDH.

Mutta santarmithan eivät vaatineet muuta kuin sinun suostumuksesi?

LINDH. Santarmit eivät nähtävästi tienneet, tai eivät olleet tietävinään, että tällaisia tapauksia varten on olemassa salainen kiertokirje maan kuvernööreille.

HANNA. Hymähtäen hiukan.

Onko tällaisiakin tapauksia varten olemassa kiertokirjeitä?

LINDH. Sen jälkeen kun oli toimeenpantu mielenosoituksia tohtori Lylyn haudalla, on olemassa meille annettu määräys, että vastedes sellaisissa tapauksissa on ilmoitettava kenraalikuvernöörille.

HANNA. Valmistautuu lähtemään. Kuvernööri ei siis voi tehdä asiassa mitään kysymättä kenraalikuvernööriltä?

LINDH. On taas kävellyt edestakaisin, aikonut tarttua telefooniin, mutta peräytynyt taas, pysähtyy. Valitettavasti en voi.

ROUVA LINDH.

Mutta jos hän kieltää, Edvard?

LINDH. Levittää käsiään.

Ehkä … ehkä ei … tuskin sentään…

ROUVA LINDH. Sinä voit olla tuosta kiertokirjeestä välittämättä. Voithan puolustaa itseäsi sillä, että kun santarmit vaativat ainoastaan _sinun _suostumustasi—sinä voit selittää—aivan hyvin voit sen tehdä—että sinä luulit, että he jo olivat ilmoittaneet asiasta kenraalikuvernöörillekin.

LINDH. Pidättäen kärsimättömyyttään. Mutta jos kerran on niin, niin eihän ole pelkoa, että kenraalikuvernööri tulee tekemään vaikeuksia. Tämähän on vain muodollisuus, jota minä kuitenkaan en voi olla täyttämättä.

ROUVA LINDH. Sinun ei tarvitse siitä välittää. Käsittäväthän ne, että asia oli kiireellinen—ja onhan kysymys omasta veljestäsi.

LINDH.

Juuri sen vuoksi.

HANNA.

En suinkaan tahdo millään muotoa saattaa herra kuvernööriä välikäteen. Pyytäisin vain saada tietää, kuinka kauan luulette vastauksen tulevan viipymään?

LINDH. Kiireellisiin virkakyselyihin on vastaus joskus saapunut puolenkin tunnin kuluttua, riippuen tässä tapauksessa tietysti kuitenkin kaikki siitä, onko hänen ylh … onko kenraalikuvernööri tilaisuudessa heti vastaamaan.

HANNA. Saisinko pyytää, että minulle ilmoitettaisiin vastauksen sisältö heti kohta, kun se saapuu.

LINDH.

Tietysti. Minne saan lähettää sanan?

HANNA.

En tiedä, asunevatko lapsemme vielä vanhassa kodissamme.

ROUVA LINDH.

He asuvat vielä siellä.

HANNA. Rouva Lindille. Siinä tapauksessa olisin kiitollinen, jos saisin tiedon vastauksesta sinne.

LINDH.

Sen saatte heti, kun se saapuu.

Menee.

ROUVA LINDH.

Enkö saa tarjota sinulle teetä?

HANNA.

Kiitos, mutta minun täytynee mennä.

ROUVA LINDH.

Etkö voisi odottaa täällä?

HANNA. Kummastuen.

Täälläkö…?

ROUVA LINDH. Vastaus ehkä saapuu piankin. Tule minun puolelleni … näytät niin väsyneeltä.

HANNA. Kiitos, mutta… Minun täytyy tavata lapset … ja sitä paitsi ajatella, mitä minun on tekeminen siinä tapauksessa, että tulee kieltävä vastaus.

ROUVA LINDH.

Mutta eihän nyt semmoista toki voine odottaa edes Bobrikoffilta.

HANNA.

Miksei sitäkin?

ROUVA LINDH. Ei, se ei ole mahdollista. Sinä voit olla huoleton. Ei hän voi sitä tehdä Edvardinkaan vuoksi.

HANNA.

Minä nyt kuitenkin menen.

ROUVA LINDH. Pahastuen. Suo anteeksi, että pyysinkään … mutta minä unohdin … sinä tietysti halveksit minua niinkuin kaikki muutkin.

HANNA. Entä sinä itse?—En ymmärrä, en suorastaan ymmärrä, kuinka sinä voit olla täällä?

ROUVA LINDH. Enhän ole voinut häntä jättää … mutta … minä olisin ollut tuhat kertaa ennemmin Vjatkassa kuin täällä…

On vähällä puhjeta itkuun.

HANNA. Ystävällisemmin, ikäänkuin hiukan heltyen. Elä nyt, rakas… Mutta sano minulle, koska nyt kerran itse otit sen puheeksi … kuinka on sittenkin mahdollista, että te tulitte tähän taloon … kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut … etkö olisi saanut sitä estetyksi?

ROUVA LINDH. Raukeasti. Minäkö? En ole mitään voinut … en ymmärrä häntä, en tunne häntä enää. Hän sanoo, että oli hänen velvollisuutensa, hänen isänmaallinen velvollisuutensa ottaa virka vastaan … olisi muuten tullut venäläinen mies. Täytyi »pelastaa, mitä pelastettavissa on» … se on nyt sitä, sinä tiedät.

HANNA.

Ja mitä hän on pelastanut?

ROUVA LINDH. Niin, mitä?… Ei meiltä muuten liioin mitään kysytty. Vaadittiin, puristettiin joka taholta, se oli puolueen tahto, johtajain tahto. Sitä vaatii läänin paras, isänmaan onni, suomalaisuuden asia.