III

Holvitettu huone oli isonlainen ja sievänsuhtainen. Monilukuiset, valkeasta ja viheriästä marmorista veistetyt pylväät kannattivat sen kattoa, joka oli koristettu viheriöillä korkokuvilla ja hopeisilla tähdillä. Kirjavan marmori-permannon keskeltä nousi suihkulähde, jonka vesi lankesi viheriään porfyrisäiliöön, ja tämän suihkulähteen vieressä Honain lepäsi hopeisella vuoteella.

Hän nosti silmänsä maalauksilla varustetusta kirjasta, joka oli kotvan aikaa kiinnittänyt hänen huomiotansa; hän taputti käsiänsä, ja nubialainen orja tuli esiin, joka, laskien käsivartensa ristiin rinnallensa, kumarsi äänetönnä isäntänsä edessä.

"Kuinka meidän hebrealaisen pojan laita on, Almaschar?"

"Isäntä, kuume ei ole palannut. Me annoimme hänelle lääkejuoman; hän nukkui monta tuntia ja on nyt herännyt, heikkona, mutta terveenä."

"Käske hänen nousta ja tulla minun luokseni."

Nubialainen poistui.

"Ei löydy mitään niin ihmeellistä kuin samantunteisuus", puhui kalifin lääkäri miettivällä muodolla itseksensä; "kaikki yhtyy tähän perus-aatteesen, ja minä tunnustan, että tämä oppinut tohtori selittää sitä juurtajaksain ja hyvästi. Todestikin lukenut mies ja sujuva kynä; kuitenkin hän liiaksi uuttaa ainettansa. Hän on turhan tarkka. Havainto opettaa meille enemmän kuin filosofian lauseet. Huimaa nuoruuttani ajattelemalla minä kokosin viisautta. Minä olen nähnyt niin paljon, että olen tauonnut kummastelemasta. Vaikka epäilisimme kuinka paljon tahansa, löytyy sentään jotakin salamyhkäistä, jota ei järkemme saata käsittää. Vaan emmepä kuitenkaan ole siitä kaukana. Minusta tuntuu välisti kuin yksi askel, yksi ainoa askel voisi tuottaa meille valoa. Tuossa sairaamme tulee. Ruusu on kadonnut hänen poskeltansa, ja hänen korkea otsansa on vaalea ja synkkä. Kuitenkin jalo muoto – mietinnön valta-istuin; ja himo asuu tuossa hiukeavassa silmässä. Minä en tiedä mistä syystä, mutta suuresti tämä turvatoin lapsi minua viehättää.

"Jalo vieras, kuinka sinä jaksat?"

"Aivan hyvin, herrani. Minä tulin kiittämään sinua kaikesta sinun hyvyydestäsi. Ainoat kiitokseni ovat sanat, vieläpä liian heikot sanat; vaan kuitenkin orvon siunaus on aarre."

"Sinä olet siis orpo?"

"Minulla ei ole muuta isää kuin isiemme Jumala."

"Ja tämä Jumala on —"

"Israelin Jumala."

"Sen minä arvasin. Hän on semmoinen jumaluus, jota meidän kaikkien täytyy kunnioittaa; jos hän on se suuri Luoja, jota me kaikki tunnustamme."

"Hän on, mitä hän on, ja me olemme, mitä me olemme – kukistunut kansa, mutta yhä uskolliset."

"Uskollisuus on voima."

"Sinun sanasi ovat totuus, ja voima on pääsevä voitolle."

"Sinä ennustat!"

"Moni profeetta on pidetty vähässä arvossa, kunnes tulevaisuus osottaa, että Jumala on häneen vaikuttanut."

"Sinä olet nuori ja toivoa täynnä."

"Niin esi-isänikin oli Elah'n laaksossa. Mutta minä puhun mahomettilaiselle, ja se on turhaa."

"Minä olen lukenut niitä näitä ja voin ymmärtää, mitä sinä tarkoitat. Mitä minun uskooni tulee, minä uskon totuuteen ja soisin, että kaikki ihmiset tekisivät samoin. Muutoin, salli minun kysyä sen nimeä, joka nyt on huoneeni vieras?"

"He nimittävät minua Davidiksi."

"David, sinulla on sormus, smaragdi, johon on piirretty kummallisia kirjaimia, Hebrealaisia, luulen."

"Tässä se on."

"Kaunis kivi, ja tämä kirjoitus merkitsee —"

"Se on yksinkertainen legenda – 'Eroitetut, mutta yhdistetyt', – veljen rakkauden armas muisto."

"Sinunko veljesi?"

"Minulla ei ollut koskaan veljeä."

"Tämä sormus miellyttää minua oudolla tavalla: sinä epäilet. Hae tyyni palatsini ja valitse se aarre, jota pidät sen vertaisena."

"Jalo herra, tämä kivi on vähän-arvoinen; mutta, jos se olisikin semmoinen, joka sopisi kaunistukseksi kalifin otsalle, se olisi halpa palkinto kaikesta sinun hyvyydestäsi. Tämä sormus on annettu pikemmin talletettavaksi kuin lahjaksi. Kumma kylä, minun on mahdoton antaa se sinulle, vaikka sinun on oikeus käskeä, koska olet pelastanut minun, onnettoman, henkeni; mutta joku vieras suittanee huomenna kohdata minua ja melkein vaatia sitä itselleen, ikäänkuin omaansa."

"Ja tämä vieras on —"

"Lahjoittajan veli."

"Jabasterin veli?"

"Jabasterin!"

"Juuri niin. Minä olen tuo eronnut veli."

"Suuri on Israelin Jumala! Ota tämä sormus. Mutta mitä tämä on? Jabasterin veli turbanipäinen päällikkö! – Mahomettilainen! Sano, voi! sano vaan, ettet ole ruvennut heidän viheliäiseen uskontoonsa – sano, voi! sano vaan, ettet ole rikkonut meidän liittoamme, ja minä tahdon siunata tämän hetken onnea."

"Minä en petä mitään Jumalaa. Tyynnytä itseäsi, suloinen nuorukainen. Nämät kysymykset ovat liian korkeat, ettei sinun heikko terveytesi salli, että me keskustelemme niistä. Toisten me puhumme tästä, poikaseni; tällä kertaa minun veljestäni ja itsestäsi. Hän elää ja menestyy?"

"Hän elää uskossa; aina hurskaat menestyvät."

"Mainehikas uneksija! Vaikka meidän luontomme ovat erilaiset, minä aina rakastin häntä. Entä sinä itse? Sinä et ole se, jolta näytät. Kerro minulle kaikki. Jabasterin ystävä ei suinkaan liene mikään tavallinen ihminen. Sinun muotosi on ilmoittanut sinun arvosi. Luota minuun."

"Minä olen Alroy."

"Kuinka! Vankeuden Ruhtinas?"

"Aivan oikein."

"Alschirokin surmaaja?"

"Niin!"

"Samantunteisuuteni ennusti oikein. Minä rakastin sinua heti alusta. Ja mitä sinä täällä teet? Hinta on määrätty hengestäsi: olet kaiketi kuullut siitä?"

"Vasta nyt; mutta asia ei kummastuta eikä huoleta minua. Minä toimitan Herrani asioita."

"Mitä sinä aiot?"

"Vapauttaa hänen kansansa."

"Jabasterin oppilas: minä ymmärrän kaikki. Taas yksi hänen unelmiensa uhri. Minä pelastan tämän pojan. David, sillä sinun nimeäsi ei saa lausua tässä kaupungissa, aurinko on laskemaisillaan. Mennään pengermälle ja etsitään lohdutusta illan tuulelta."

IV

"Mikä hetki nyt on, David?"

"Sydän-yö lähestyy. Minä soisin tietäväni, lukeeko sinun veljesi tähdistä meidän onnellisen yhteentulomme."

"Ihmiset lukevat, mitä halajavat. Hän on oppinut kabbalista."

"Mutta mielihalumme tulevat ylhäältä."

"Niin sanotaan. Me luomme itse oman kohtalomme ja sanomme sitä sallimukseksi."

"Kuitenkin puhui ääni – Äänen Tytär, joka kutsui Samuelin."

"Sinä olet kertonut minulle kummallisia asioita; minä olen kuullut kummallisempia selitettävän."

"Minun uskoni on kallio."

"Johon joudut haaksirikkoon."

"Oletko sinä Sadusealainen?"

"Minä olen mies, joka tuntee ihmiset."

"Sinä olet oppinut, mutta Jabasterista erinkaltainen."

"Me olemme samat, vaikka erinkaltaiset. Päivä ja yö ovat molemmat ajan osia."

"Ja sinun osasi on —"

"Totuus."

"Se on, valkeus."

"Niin; niin häikäisevä, että se toisinaan näyttää pimeältä."

"Niinkuin tarkoituksesi."

"Sinä olet nuori."

"Onko nuoruus mikään vika?"

"Ei, päinvastoin. Mutta me emme voi syödä hedelmää, sillä aikaa kuin puu kukkii."

"Mitä hedelmää?"

"Tietoa."

"Minä olen tutkinut."

"Mitä?"

"Kaikkia pyhiä kirjoituksia."

"Mistäs tiedät, että ne ovat pyhiä?"

"Ne tulevat Jumalasta."

"Niin kaikki tekee. Onko kaikki pyhää?"

"Nämät kirjoitukset osottavat hänen tahtoansa."

"Jabasterin opin mukaan. Kysy tuolta mieheltä, joka rukoilee tuossa moskeassa, ja hän lausuu sinulle, että Jabaster on väärässä."

"Lopulta sinä kuitenkin olet Mahomettilainen."

"Ei."

"Mitä siis?"

"Minä olen jo sanonut sinulle – minä olen mies."

"Mutta mitä sinä palvelet?"

"Mitä palveleminen on?"

"Semmoista kunnioittamista, jota luotu osottaa luojaansa kohtaan."

"Kuka tämä on?"

"Meidän Jumalamme."

"Israelin Jumala."

"Juuri niin."

"Siinä tapauksessa vaan vähäinen joukko hänelle suitsutuksiansa sytyttää."

"Me olemme valittu kansa."

"Valitut pilkattavaksi, herjattavaksi ja häväistäväksi. Siinä ei ole mitään kehuttavaa."

"Me unhotimme hänen, ennenkuin hän rankaisi meidän."

"Miksi sen teimme?"

"Sinä tunnet pyhän sukukuntamme aikakirjat."

"Kyllä, minä tunnen ne: ne ovat, niinkuin kaikki aikakirjat, verenvuodatusten kertomuksia."

"Tulevien voittojen kertomuksia."

"Jos vapauttaminen vaan merkitsee verenvuodatusta, minä en kadehdi Messiasta."

"Oletko sinä Jabasterin veli?"

"Niin oli minun äitini tapa sanoa: hurskas ja siunattu nainen."

"Herra Honain, sinä olet rikas ja viisas ja voimallinen. Sinun lähimmäisesi eivät puhu sinusta kuin ylistyksellä tai pelolla, ja kumpikin ilahuttaa sydäntä. Sinä olet jättänyt vanhan arkkimme; miksi – vähät siitä. Emme siitä puhu. Se on jotakin, että, vaikka kohta olet vieras, sinä et ole ainakaan uskostasi luopunut. Sinun käy kaikki hyvin tässä maailmassa, herra Honain. Mutta jos kumarrusten ja siunausten asemesta sinua tervehdittäisiin, niinkuin veljiäsi, ainoastaan lyömillä ja kirouksilla; jos sinä joka aamu nousisit ainoastaan tunteaksesi, että olemisesi on kunniattomuus, ja havaitaksesi, että kaikki ympärilläsi pitävät sinua jonakin saastaisena ja vahingollisena olentona; jos sinun täytyisi, niinkuin heidän, asiain parhailla ollen, elää halpaa ja unteliasta elämää, toivotonta ja tarkoitusta vailla, taikka ainoastaan semmoisella toivolla ja tarkoituksella, joka häväisee, ja jos sinä lisäksi hyvin tietäisit todellisen arvosi ja lujaan luottaisit sukukuntasi etevyyteen; no silloin kukaties Honainkin huomaisi, että ansaitsee taistella vapautta ja kunniaa varten."

"Suo minulle anteeksi; minä luulin sinua Jabasterin oppilaaksi, tietohaluiseksi uneksijaksi. Minä näen, että sinulla on syvä kunnianhimo."

"Minä olen ruhtinas; ja minä tahtoisin mielelläni olla ruhtinaana ilman kahleitta."

"Kuuntele minua, Alroy", lausui Honain matalalla äänellä ja laski käsivartensa hänen ympärillensä, "minä olen sinun ystäväsi. Meidän tuttavuutemme on varsin uusi: se ei tee mitään, minä rakastin sinua, minä tulin sinun avuksesi, kun sinulle tehtiin vääryyttä, minä hoitin sinua, kun olit sairaana, ja nytkin sinun henkesi on minun vallassani, vaan minä tahtoisin varjella sitä omalla hengelläni. Sinun on mahdoton epäillä minua. Meidän ei käy taipumuksiamme määrääminen; minun on sinun puoleesi. Meidän samantunteisuutemme on täydellinen. Sinä näet minut, sinä näet mikä minä olen: Hebrealainen, vaikka tuntematon, yksi siitä ylenkatsotusta, hyljätystä, vainotusta kansasta, jonka päällikkö sinä olet. Minunkin teki mieli päästä vapaaksi ja kunnioitetuksi. Vapaus ja kunnia on minulla nyt, mutta minä olin oma Messiakseni. Minä jätin aikanansa meidän onnettoman asiamme, mutta minä tutkin sitä. Kysy Jabasterilta, kuinka minä taistelin. Ainoastaan nuoruuteni voi puolustaa tämmöistä ajattelemattomuutta. Minä jätin tämän maan, minä harjoitin lukemista ja oleskelin Kreikkalaisten parissa. Minä palasin Konstantinopolista varustettuna kaikilla heidän tiedoillansa ja osaksi heidän viekkaudellaan. Ei kukaan tuntenut minua. Minä omistin heidän turbaninsa, ja minä olen – herra Honain. Noudata kokemustani, lapsi, ja pelasta itsesi monesta surusta. Käytä viimeiset vaiheesi eduksesi. Ei kukaan voi tuntea sinua täällä. Minä esittelen sinut ylhäisimmille minun lapsenani, jonka joku kaunis kreikkalaisnainen synnytti minulle. Maailma on avoinna sinulle. Sinä saat taistella, sinä saat rakastaa, sinä saat riehaella. Sota ja naiset ja hekuma, kaikki ovat altisna sinulle. Sinun muotosi ja luonnonlahjasi saattanevat sinut suuri-visiriksi. Karkoita päästäsi tyhjät tuumat. Valtakunnan nykyisessä häiriötilassa voinet vieläpä lohkasta itsellesi kuningaskunnan, paljoa mieluisamman kuin tuo hedelmätön maidon ja hunajan maa. Minä olen nähnyt sen, lapseni: kallioinen erämaa, jossa en hennoisi hevostanikaan syöttää."

Hän notkistui alaspäin ja katseli kumppaniansa tarkastelevalla silmällä. Kuutama valaisi Vankeuden Ruhtinaan vakavia kasvoja.

"Honain", hän vastasi pusertaen hänen kättänsä, "minä kiitän sinua.

Sinä et tunne minua, vaan kuitenkin minä kiitän sinua."

"Sinä olet siis päättänyt pyrkiä häviöösi."

"Kunniaan, ikuiseen kunniaan."

"Onko menestys mahdollinen?"

"Onko tappio mahdollinen?"

"Oletko sinä mieletön?"

"Minä olen uskovainen."

"Kylläksi tästä. Löytyy vielä yksi pelastuksen toivo. Minun veljeni on määrännyt sinun yritystäsi varten ehdon, jopa vielä semmoisen, jota ei voi täyttää. Saavuta Salomonin valtikka, ja minä suostun rupeamaan sinun alamaiseksesi. Sinä kulutat ehkä vuoden aikaa tähän leikintekoon. Sinä olet nuori ja kestänet sitä. Minä toivon, ettet hukkaa muuta kuin aikaa, joka kuitenkin on hyvin kallis. Kaikkien sinun kärsimystesi perästä minun on velvollisuus sälyttää sinut kunnollisessa tilassa matkalle ja toimittaa sinulle huokeampi pyhävaellus kuin se, jossa tähän anti olet ollut. Ole varma siitä, että sinä käännät takaisin Bagdadiin tarjomuksiani vastaanottamaan. Mutta kaste nousee jo, ja me palaamme divanillemme kahvia juomaan."