V LUKU
Baltasar

Vilkas kreikkalainen puhkesi riemuitsemaan ja toivottamaan onnea, jonka jälkeen egyptiläinen alkoi puhua luonteensa omaisella vakavuudella:

"Minä toivotan teidät tervetulleiksi, veljeni. Olette kärsineet paljon ja minä iloitsen teidän voitostanne. Jos teitä molempia huvittaa kuunnella, niin minä nyt kerron kuka olen ja miten minä sain kutsumuksen. Odottakaahan hetkinen."

Hän läksi ulos katsomaan kameleja ja palattuaan istahti paikalleen.

"Teidän sananne, hyvät veljet, tulivat hengen ilmoituksesta", hän alkoi, "ja henki tekee minut kykeneväksi käsittämään niitä. Kumpikin teistä puhui synnyinmaastansa; siinä oli ylevämpi tarkoitus, jonka minä kohta selitän; mutta tehdäkseni selityksen täydelliseksi, puhun ensin itsestäni ja kansastani. Minä olen Baltasar Egyptistä."

Nämä viime sanat puhuja lausui vaatimattomalla äänellä, mutta niin arvokkaasti, että kuulijat kumarsivat.

"Minä saattaisin mainita montakin kansakuntani etevää ominaisuutta, mutta tyydyn vain yhteen. Historia alkaa meistä. Me olimme ensimmäiset, jotka muistiin merkitsemällä teimme tapaukset ikuisiksi. Meillä ei ole mitään muinaistaruja; runouden sijasta me tarjoamme tosiasioita. Templien ja palatsien seiniin, obeliskeihin ja hautain sisäseiniin me merkitsimme kuningastemme nimet ja heidän tekonsa; pehmeihin papyrus-kääröihin panimme talteen filosofiemme viisauden ja uskonnon salaisuudet, kaikki muut, paitsi yhtä, josta nyt puhun. Vanhemmat kuin Para-Braman Vedat tai Vjasan Up-Angat, Melchior; vanhemmat Homeron lauluja ja Platon metafysikkaa, Gaspar; vanhemmat Kiinan kansan kirjoja ja kuninkaita; vanhemmat kuin hebrealaisen Mooseen Genesis eli luomiskirja; vanhimmat kaikista ihmisten tekemistä muistikirjoista ovat meidän ensimmäisen kuninkaamme Meneen muistiinpanot." Hän vaikeni hetkiseksi, käänsi avoimen katseen ystävällisesti kreikkalaiseen ja kysyi: "Hellaan nuoruudessa, veli Gaspar, kutka olivat sen opettajien opettajat?"

Kreikkalainen kumarsi hymyillen.

"Näistä muistiinpanoista", jatkoi Baltasar, "tiedämme, että kun isät tulivat etäältä idästä, siitä seudusta, jossa kolmen pyhän joen lähteet ovat, maan keskuksesta, vanhasta Iranista, josta sinä Melchior puhuit, kun he sieltä tulivat ja toivat kanssansa maailman historian vedenpaisumuksen edelliseltä ajalta sekä kertomuksen siitä vedenpaisumuksesta itsestään, jonka muisto Noakin pojilta jäi arjalaisille, silloin heidän uskontoonsa kuului Jumala, se Jumala, joka on luoja ja kaiken alku, ja toisena ydinkohtana sielu, yhtä kuolematon kuin Jumala. Kun se velvollisuus, johon meitä nyt on kutsuttu, saadaan onnellisesti suoritetuksi, niin minä, jos näette hyväksi seurata minua, näytän teille meidän papistomme pyhän kirjaston, muun muassa kuolleiden kirjan, jossa kerrotaan, mitä sielun on otettava varteen, kun kuolema on lähettänyt sen matkustamaan tuomiolle. Jumala- ja kuolemattomuus-aatteet levisivät erämaiden ylitse Mizraimille ja hänen kauttansa Niilin rannoille. Ne olivat silloin puhtaat ja helpot käsittää, kuten kaikki, mitä Jumala on asettanut meidän autuudeksemme. Ensimmäinen jumalanpalvelus oli siis rukous ja laulu, ihan luonnollinen iloiselle, luottavalle ja luojaansa rakastavalle sielulle."

Kreikkalainen ojensi kätensä ja huudahti: "Oi, minä huomaan, miten sieluni tulee valoisammaksi!"

"Niin minunkin!" sanoi hindulainen yhtä innokkaasti.

Egyptiläinen katseli heitä hyväntahtoisesti ja jatkoi: "Uskonto on vain laki, joka yhdistää ihmisen luojaansa. Puhtauden tilassa on siinä vain nämä osat: Jumala, sielu ja niiden molemminpuolinen tunne toinen toisestansa; niistä, kun ne ovat toiminnassa, johtuu palvelus, rakkaus ja palkinto. Tämän lain, kuten muutkin jumalalliset lait, esimerkiksi sen, joka yhdistää maan ja auringon toisiinsa, vahvisti luoja alussa. Sellainen, hyvät veljet, oli ensimmäisen perheen uskonto; sellainen oli myös kanta-isämme Mizraimin jumalanpalvelus, sillä hän ei voinut olla näkemättä luomisen lakia, joka ei missään olekaan niin helppotajuisena kuin ensimmäisessä jumalanpalveluksessa ja ensimmäisessä uskontunnustuksessa. Täydellisyys on Jumala; yksinkertaisuus on täydellisyys. Kirousten kirous on, ettei ihminen tahdo jättää rauhaan sellaisia totuuksia."

Hän vaikeni, ikään kuin jääden ajattelemaan, miten hänen tulisi jatkaa.

"Moni kansakunta on rakastanut Niilin makeata vettä", hän sitte sanoi, "aitiopialaiset, Pali-Putra, hebrealaiset, assyrialaiset, persialaiset, makedonialaiset ja roomalaiset, jotka kaikki, paitsi hebrealaiset, ovat kukin jonkun ajan vallinneet maassamme. Tämä erilaisten kansakuntain lainehtiminen turmeli Mizraimin ikivanhan uskon. Palmulaaksosta tuli jumalain laakso. Ainoa korkea Jumala jaettiin kahdeksaksi, joista kukin oli erityisen luovan luonnonvoimansa kuvana, ja niiden päämiehenä oli Ammon-Ra. Sitte keksittiin Isis ja Osiris ja niiden käskyläinen jumala-joukko kuvaamaan vettä, tulta, ilmaa ja muita voimia. Tätä monistelemista jatkettiin, kunnes saimme toisen alemman luokan kuvaamaan inhimillisiä ominaisuuksia, niin kuin voimaa, tietoa, rakkautta j.n.e."

"Se kaikki oli sitä vanhaa hullutusta!" huudahti kreikkalainen kiihkeästi. "Ainoastaan käsittämättömät asiat pääsevät meille tultuaan juurtumaan."

Egyptiläinen kumarsi ja jatkoi sitte:

"Vielä muutamia sanoja, veljet, ennen kuin johdun itseeni. Tarkoitus, joka meillä on edessämme, tulee sitä pyhempänä näkyviin, kun saamme sitä verrata siihen, mitä on ja mitä on ollut. Muistipiirroksista näkyy, että Mizraim tapasi Niiliä hallitsemassa aitiopialaiset, jota kansakuntaa sieltä oli levinnyt myöskin yli Afrikan aavikoiden. Heillä oli vilkas ja haaveksiva, kokonaan luonnon palvelukseen mieltynyt luonne. Luonteeltaan runollinen persialainen uhrasi auringolle, joka hänen mielestään oli Ormuzdin täydellisin kuva, etäisen idän hurskaat jälkeläiset veistelivät itselleen jumalia puusta ja elefantinluusta; mutta aitiopialainen, jolla ei ollut kirjoitustaitoa, kirjoja eikä minkäänlaista teollisuus-kätevyyttä, rauhoitteli sieluansa eläinten, lintujen ja hyönteisten palvelemisella, pyhittäen Ra'lle kissan, Isiille härjän, Ptahille sontiaisen. Pitkä taistelu tätä raakaa jumalanpalvelusta vastaan päättyi siten, että se otettiin uuden vallan uskonnoksi. Silloin rakennettiin mahtavat muistomerkit, joita jokivarret ja läheiset aavikot ovat täynnä: obeliskit, labyrintit, pyramidit ja kuningasten haudat vierekkäin krokodilein hautojen kanssa. Niin syvälle, veljeni, vaipuivat Arjan pojat!"

Tässä egyptiläinen ensi kerran kadotti levollisuutensa. Vaikka hänen kasvonsa pysyivät ihan värähtämättä, tukehtui häneltä kuitenkin ääni.

"Älkää liiaksi halveksiko minun kansalaisiani", alkoi hän uudestaan puhua. "Eivät kaikki olleet Jumalan unhottajia. Minä sanoin äsken, että me kätkimme kaikki uskontomme salaisuudet papyrus-kääröihin, kaikki muut, paitsi yhtä, jonka minä nyt teille kerron. Meillä oli kerran kuningas Farao, joka innokkaasti puuhasi kaikenlaisia muutoksia ja lisäyksiä. Vahvistaakseen uutta uskontoa koetti hän kokonaan haihduttaa vanhan ihmisten mielestä. Hebrealaiset asuivat silloin meidän keskellämme orjina. He pysyivät lujasti kiinni Jumalassaan, ja kun vaino kiihtyi sietämättömäksi, pelastuivat he ikimuistettavalla tavalla. Kertomukseni perustan nyt muistokirjoituksiin. Mooses, itsekin hebrealainen, tuli palatsiin ja pyysi orjille, joita silloin oli miljooneja, lupaa lähteä pois maasta. Se pyyntö esitettiin Israelin Jumalan Jehovan nimessä. Farao ei lupaa antanut. Kuulkaahan, mitä sitte seurasi. Ensin kaikki vesi mitä järvissä ja joissa, jopa lähteissä ja astioissakin oli, kaikki se muuttui vereksi. Kuningas yhä esti. Sammakoita nousi niin paljo, että ne peittivät koko maan. Kuningas pysyi järkähtämättömänä. Mooses heitti tuhkaa ilmaan ja rutto alkoi tuhota egyptiläisiä. Seuraava rangaistus oli, että kaikki karja kuoli, paitsi hebrealaisten. Sitte heinäsirkat hävittivät kaiken vihreyden Niilin laaksosta. Sen jälkeen päivä muuttui puolen päivän aikaan niin sakean pimeäksi, että lamput sammuivat. Viimein kuolivat yhtenä yönä kaikki esikoiset Egyptistä, yksinpä Faraonkin. Silloin hän vasta taipui. Mutta hebrealaisten lähdettyä hän Iäksi sotajoukkonsa kanssa ajamaan heitä takaa. Suurimman ahdingon hetkenä jakautui meri niin, että pakolaiset pääsivät kuivin jaloin sen poikki. Vainoojain rientäessä jälestä syöksyivät laineet takaisin, hukuttaen hevoset, jalkaväen, sotavaunut ja kuninkaan. Sinä puhuit ilmestyksistä, veli Gaspar…"

Kreikkalaisen sinisilmät loistivat. "Kuulin saman kertomuksen juutalaiselta", hän huudahti. "Sinä vain vahvistat sen, Baltasar."

"Niin, mutta minun kauttani puhuvat egyptiläiset eikä Mooses. Minä selitän marmoritaulujen kirjoituksia. Silloiset papit merkitsivät omalla tavallansa muistiin, mitä itse näkivät, ja ilmestys on siten jatkunut suvusta sukuun. Nyt minä johdun siihen ainoaan salaisuuteen, joka on muistiin merkitsemättä. Meidän maassamme on aina sen onnettoman Faraon ajoista asti ollut kaksi uskontoa: yksityinen ja julkinen. Monijumalaista uskontoa harjoittaa kansa; toista, yksijumalaista, kannattavat ainoastaan papit. Iloitkaa, veljet, minun kanssani! Vaikka me olemme olleet niin monen kansakunnan jaloissa, vaikka kuninkaat ovat meitä sortaneet ja meillä on ollut kärsittävänä vihollisten vehkeitä, on kuitenkin tämä yhden Jumalan palvelus säilynyt kaikissa ajan vaiheissa. Niin kuin siemen, joka vuoren juurella odottaa aikaansa, on tämä ihana totuus pysynyt elossa; ja nyt, nyt on sen hetki tullut!"

Hindulaisen laiha vartalo vapisi ilosta ja kreikkalainen iloissaan lausui kovalla äänellä:

"Minusta tuntuu, kuin yksin erämaatkin riemuitsisivat!"

Egyptiläinen virvoitti itseään vesiryypyllä vieressään olevasta pullosta ja jatkoi sitte kertomustaan: