"Kuulkaahan siis, kuinka ja koska alkoi se, mikä johti minullesattuneeseen välikohtaukseen. Se alkoi silloin kuin en vielä olluttäyttänyt kuudettatoista ikävuottani. Olin silloin vielä lukiossa,ja vanhin veljeni oli ensimäisen vuosiluokan ylioppilas. En vielätuntenut naisia, mutta, kuten kaikki säätymme onnettomat lapset,en enää ollut viaton poika; nainen, ei henkilö, vaan nainen, naisen alastomuus oli kiusannut jo minua. Yksinäiset hetket olivatepäpuhtaita. Minua vaivasi sama tuska kuin 99 prosenttia pojistamme.Minä kauhistuin, kärsin, rukoilin ja aina lankesin. Minä olin joturmeltunut ajatuksissa ja teoissa, mutta viimeistä askelta envielä ollut ottanut. Minä turmelluin yksin, satuttamatta kättänitoiseen ihmisolentoon. Mutta kerran veljeni toveri, ylioppilas, aikailoveikko, n.k. kunnon poika, t.s. pahin heittiö, joka oli opettanutmeidät juomaan ja pelaamaan korttia, ehdotti juomingin jälkeen, ettämenisimme sinne. Me lähdimme. Veljenikin oli silloin vielä puhdas jalankesi samana yönä. Ja minä, viidentoistavuotias poika saastutinitseni ja olin mukana naisen saastuttamisessa, lainkaan käsittämättä,mitä tein. Enhän ollut keneltäkään vanhemmalta ihmiseltä kuullut, että se, mitä tein, oli pahaa. Eikä kukaan sitä nytkään saa kuulla.Tosinhan se on käskyissä, mutta käskythän luetaan vain sitävarten, että voitaisiin tutkinnossa vastata papille, eikä niitäpidetä kovinkaan tärkeinä, ei läheskään niin tärkeinä kuin sääntöäut-sanan käyttämisestä ehtolauseissa.

"En siis ollut kuullut niiltä vanhemmilta ihmisiltä, joidenmielipiteitä kunnioitin, ainoaltakaan, että tekoni olisi ollutpaha. Päinvastoin, kuulin henkilöiltä, joita pidin arvossa, ettäse oli hyvä. Kuulin, että taisteluni ja kärsimykseni tyyntyvätsen jälkeen, kuulin sen ja luin, kuulin vanhemmilta, että se oliterveydelle edullista; tovereiltani taas kuulin, että siinä olijotakin ansiokasta, miehekästä. Siitä ei siis ollut odotettavissamuuta kuin hyvää. Sairastumisen vaara? Mutta sitäkään ei tarvitsepelätä. Isällinen hallitus pitää siitä huolen. Se valvoo porttolaintoiminnan säännönmukaisuutta ja tekee epäsiveellisyyden lukiolaisilleturvalliseksi. Myöskin lääkärit valvovat sitä, saaden siitä palkkaa.Niinhän heidän täytyykin. He vakuuttavat, että siveettömyyson hyödyksi terveydelle ja niin he järjestävät säännöstellyn,säännöllisen siveettömyyden. Tunnen äitejä, jotka huolehtivat siinämielessä poikiensa terveydestä. Ja tiede lähettää nämä porttoloihin".

"Miksi tiede?" kysyin minä.

"Mitäpä lääkärit ovat, elleivät tieteen palvelijoita? Kuka turmeleenuorukaiset vakuuttamalla, että siveettömyys on tarpeellinenterveyden pysyttämiseksi? He juuri. Ja sitten he suunnattomantärkeinä parantavat kuppatautia."

"Miksikä he eivät sitä parantaisi?"

"Siksi, että jos sadas osa niistä ponnistuksista, jotka onuhrattu kuppataudin parantamiseen, olisi käytetty siveettömyydenhävittämiseen, ei kuppataudista enää moniin aikoihin olisi tarvinnutpuhuakaan. Mutta ponnistuksia ei ole uhrattu siveettömyydenpoistamiseen, vaan sen edistämiseen, siveettömyyden tekemiseenvaarattomaksi. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä,että minun, samoinkuin yhdeksän kymmenesosan, ellei vieläuseammankin, ei ainoastaan meidän säätymme poikien, vaan kaikkien, talonpoikaistenkin, on käynyt niin kauheasti, että lankeamiseniei johtunut jonkun naisen sulojen luonnollisesta lumosta, – ei, minua ei vietellyt kukaan nainen, vaan minä lankesin siksi, että ympäristöni näki siinä, mihin lankesin, toiset – täysinluvallisen ja terveydelle hyödyllisen toimituksen, toiset – aivanluonnollisen, ei ainoastaan anteeksiannettavan, vaan kerrassaanviattoman huvituksen nuorelle miehelle. Minä en ymmärtänytkään sitämiksikään lankeemukseksi, antauduin yksinkertaisesti vain niihinnautintoihin ja niiden tarpeiden tyydyttämiseen, jotka, kuten minulleoli opetettu, olivat ominaisia määrätyssä iässä oleville, antauduinsiveettömyyteen, samoin kuin olin alkanut juoda ja tupakoida. Muttatässä ensimäisessä lankeemuksessa oli kuitenkin jotakin erikoista jaliikuttavaa.

"Heti senjälkeen, ennenkuin vielä olin poistunut huoneestakaan, tulimieleni alakuloiseksi, niin surulliseksi, että olisin tahtonut itkeä.Itkeä viattomuuteni kadottamista, iäksi turmeltua suhdettani naiseen.Luonnollinen, yksinkertainen suhde naiseen oli iäksi turmeltu.Sen jälkeen en ole ollut enkä ole voinut olla puhtaassa suhteessanaisen kanssa. Minusta oli tullut irstailija. Ja irstailijantila on samankaltainen, fyysillinen kuin morfinistin, juomarin, tupakoitsijan. Samoinkuin morfinisti, juomari ja tupakoitsijajo on epänormaali, niin on sellainenkin mies, joka on etsinytnautintoa useammista naisista, epänormaali, iäksi turmeltunutihminen – irstailija. Samoinkuin juomarin ja morfinistin voi hetituntea kasvoista, eleistä, aivan samoin voi tuntea irstailijankin.Irstailija voi pidättäytyä, taistella; mutta hän ei voi enäämilloinkaan olla yksinkertaisessa, selvässä, puhtaassa suhteessanaiseen. Irstailijan voi heti tuntea tavasta, jolla hän katsahtaanuoreen naiseen ja silmäilee häntä. Minusta tuli irstailija ja pysyinsellaisena, ja se minut tuhosi."

V

"No, niin. Sitten menin yhä pidemmälle, yhä useammin poikkeilinoikealta tieltä. Hyvä Jumala! Kun muistelen kaikkia rivouksiani, niin aivan kauhistun! Muistelen, kuinka toverit minua pilkkasivatmuka viattomuuteni tähden! Ja mitä kaikkea kuulimme 'kultaisestanuorisosta', upseereista, pariisilaisista! Ja kaikki nuo herrat, minäkin, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat, joilla olitunnollamme satoja mitä erilaatuisimpia rikoksia naista vastaan, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat astumme puhtaiksi pestyinä,posket silkoisina, hajuvesillä tuoksuvina, valkeissa paidoissamme,hännystakissa tahi virkapuvussa vierassuojaan tahi tanssisaliin, – kas siinä puhtauden tunnuskuva, ihastuttava näky!

"Sillä ajatelkaahan, kuinka pitäisi olla ja kuinka on. Pitäisi ollaniin, että kun tuollainen herrasmies seurassa astuu sisareni, tyttäreni luo, minä tuntiessani hänen elämäntapansa menisin hänenluokseen, kutsuisin hänet syrjään ja hiljaa sanoisin: 'ystäväiseni, tiedänhän minä, kuinka sinä elät, kuinka ja keiden seurassa vietätyösi. Täällä ei ole sinun paikkasi. Täällä on puhtaita, viattomianuoria tyttöjä. Poistu täältä!' Näin pitäisi olla; mutta sensijaanon niin, että kun sellainen herra tulee ja tanssittaa sisartani, tytärtäni, syleillen häntä, niin me iloitsemme, jos hän on rikas jahänellä on vaikutusvaltaisia tuttavuuksia, vaikkapa taudinkin jälkiä, – vähät siitä, parantaminen käy nykyään helposti. Tiedän, kuinkamonet ylhäisimpiin piireihin kuuluvat vanhemmat ovat naittaneettyttäriään miehille, jotka potevat erästä tiettyä tautia. Oi…iljettävää! Mutta on tuleva aika, jolloin kaikki tuo saastaisuus javalhe paljastetaan!"

Hän äännähti jonkun kerran ominaisella tavallaan ja kävi juomaanteetä. Tee oli tavattoman väkevää, eikä ollut vettä, jolla laimentaasitä. Minä tunsin kiihoittuneeni niistä kahdesta lasillisesta, jotka olin juonut. Häneenkin varmaan vaikutti tee, sillä hänkiihoittui kiihoittumistaan. Hänen äänensä kävi yhä laulavammaksija kuvailevammaksi. Hän muutti lakkaamatta asentoaan, milloin ottilakin päästään, milloin pani sen taas päähänsä ja hänen piirteensämuuttuivat omituisesti ympäröivässä puolipimeässä.

"No niin, sellaista elämää vietin kolmikymmenvuotiaaksi, heittämättähetkeksikään mielestäni ajatusta mennä naimisiin ja perustaa mitäihanteellisin, puhdas perhe-elämä, ja siinä mielessä katselinitselleni tarkoitukseen sopivaa tyttöä", jatkoi hän. "Minä ryvinsiveettömyyden saastassa ja samall'aikaa etsin tyttöjä, jotkaolisivat olleet kyllin puhtaita soveltuakseen minulle.

"Usein hylkäsin juuri siksi, etteivät olleet tarpeeksi puhtaita, minulle kelvatakseen; vihdoin löysin sellaisen, jota pidin itselleniansiokkaana. Hän oli toinen erään aikoinaan sangen rikkaan, muttasitten köyhtyneen pensalaisen tilanomistajan kahdesta tyttärestä.

"Eräänä iltana, kun olimme olleet soutelemassa ja palasimme yölläkuutamossa kotiin, ja minä istuin hänen vieressään ihaillen hänensiromuotoista, tiukasti kiinnivedetyn Jersey-takin verhoamaavartaloaan ja suortuviaan, – päätin yht'äkkiä, että hän se on.Minusta tuntui sinä iltana, että hän ymmärsi kaiken, kaiken, ja ettätunsin ja ajattelin mitä ylevimpiä asioita. Mutta todellisesti olikaikki vain sitä, että Jersey-takki sopi hänelle erikoisesti, samoinsuortuvat, ja että hänen läheisyydessään vietetyn päivän jälkeenhalusin päästä häntä vieläkin lähemmäksi.

"On ihmeellistä, kuinka täydellisesti ihminen on sen harhaluulonvallassa, että kauneus on samaa kuin hyvä. Kaunis nainen puhuutyhmyyksiä, kuuntelet etkä kuule tyhmyyksiä, vaan jotakin viisasta.Hän puhuu, tekee mitä ilkeyttä tahansa, ja näet jotakin suloista. Jamilloin hän ei puhu tyhmyyksiä eikä rivouksia, mutta on kaunis, niinolet heti varma siitä, että hän on ihmeteltävän kaunis, älykäs jasiveellinen.

"Palasin kotiin haltioissani ja päätin mielessäni, että hän olisiveellisen täydellisyyden huippu ja siksi kyllin ansiokas tulemaanvaimokseni, ja seuraavana päivänä menin ja kosin häntä.

"Selvittämätön käsitteiden sekaannus! Tuhannesta naimisiin menevästämiehestä, ei yksin meidän säädyssämme, vaan kaikeksi onnettomuudeksikansankin keskuudessa, on tuskin yhtä, joka ei ennen avioliittoonastumistaan olisi ollut naimisissa jo kymmenesti, ehkäpä sadasti, tuhannestikin, kuin mikä Don Juan.

"Nykyään, totta kyllä, on, – olen kuullut ja nähnyt, – puhtaitanuoria miehiä, jotka tuntevat ja tietävät, ettei se ole leikkiä vaansuuri asia.

"Jumala heitä auttakoon! Mutta minun aikanani ei ollut ainoatakaansellaista kymmenestä tuhannesta. Ja kaikki tietävät sen, muttatekeytyvät tietämättömiksi. Kaikissa romaaneissa kuvaillaanyksityiskohtia myöten sankarien tunteet, lammikot ja pensaat, joidenluona he kulkevat; mutta kun kuvaillaan heidän suurta rakkauttaanjohonkin neitoon, ei sanallakaan mainita siitä, mitä ihaillunsankarin elämässä aikaisemmin on tapahtunut: ei sanaakaan hänenkäynneistään porttoloissa, kamarineidoista, keittiöpalvelijattarista, toisten miesten vaimoista. Jos onkin niin säädyttömiä romaaneja, niin niitä ei anneta lukea, ei ainakaan niiden, joiden ennen kaikkeatarvitsisi tämä tietää, – nuorten tyttöjen.

"Aluksi neidoille näytetään sellaista naamaa, kuin sitäsiveettömyyttä, mikä täyttää puolet kaupunkiemme, maakyliemmekinelämästä, ei olisi lainkaan olemassa. Sitten totutaan tähänteeskentelyyn siinä määrin, että vihdoin aletaan itse vilpittömästiuskoa, että kaikki olemme perin siveellisiä ihmisiä ja elämme täysinsiveellisessä maailmassa. Tytöt, poloiset, uskovat siihen aivantodenteolla. Niin uskoi minunkin onneton vaimoni. Muistan vielä,kuinka sulhasena ollessani näytin hänelle päiväkirjani, josta hän saitietää, vaikkakin vähäisessä määrässä, entisyyteni, ennen kaikkea – viimeisen suhteeni, jonka hän olisi voinut saada tietää muilta jajonka senvuoksi katsoin välttämättömäksi saattaa hänen tietoonsa.Muistan hänen kauhistuksensa, epätoivonsa, hämminkinsä, kun hän saisen tietää ja käsitti kaiken. Näin, että hän silloin olisi tahtonutpurkaa välimme. Ja miksi hän ei sitä tehnytkin!.."

Posdnishev päästi taas omituisen äännähdyksensä, otti kulauksen teetäja istui hetkisen äänettömänä.