II LUKU

Hra Bennet oli sittenkin kaikkein ensimmäisiä vierailijoita hra Bingleyn luona. Hän oli koko ajan aikonut käydä siellä, vaikka olikin viimeiseen saakka vakuuttanut vaimolleen päinvastaista; ja vasta vierailupäivän illalla sai hänen vaimonsa aivan sattumoilta tietää hänen käynnistään. Se sattui seuraavasti. Nähdessään toisen tyttärensä koristelevan uutta hattua hän virkkoi tälle aivan äkkiä:

"Toivon herra Bingleyn pitävän siitä, Lizzy."

"Emmehän me tule tietämään, mistä herra Bingley oikein pitää", sanoi äiti moittivasti, "kun emme pääse vierailemaan hänen luonaan."

"Mutta sinähän unohdat, äiti", sanoi Elizabeth, "että me tapaamme hänet vierasseuroissa, ja että rouva Long on luvannut esitellä hänet meille."

"En usko rouva Longin tekevän mitään sellaista. Hänellä on itsellään kaksi sisarentytärtään huolehdittavana. Hän on itsekäs teeskentelijä koko ihminen, enkä minä pane häneen suurtakaan arvoa."

"En minäkään", vakuutti hra Bennet; "ja minua ilahduttaa, ettet sinä enää ollenkaan välitä hänen palveluksistaan."

Rva Bennetin mielestä ei kannattanut vastata moiseen puheeseen; mutta kykenemättä hillitsemään harmiaan hän rupesi torumaan neljättä tytärtään.

"Älä herran nimessä yskiä kakistele tuolla tapaa, Kitty! Sääli edes vähäsen minun hermojani. Sinähän raastat ne ihan palasiksi."

"Kitty ei hoida oikein hienotunteisesti hänelle annettua yskimisen lahjaa", huomautti hänen isänsä. "Hän voi ruveta yskimään aivan sopimattomissakin tilaisuuksissa."

"En minä omaksi huvikseni yski", sanoi Kitty ärtyneesti. "Milloin sinä menet ensi tanssiaisiisi, Lizzy?"

"Huomenna kahden viikon päästä."

"Ah, herrantähden, niinhän se onkin", huudahti hänen äitinsä, "eikä rouva Long palaa kotia ennenkuin vasta tanssiaisten aattona; ja silloin hänen käy mahdottomaksi esittää herra Bingley meille, kun ei vielä itsekään tunne häntä."

"Silloin, rakkaani, voi sinulla olla etusija ystävättäresi rinnalla – sinä voit esittää herra Bingleyn hänelle."

"Mahdotonta, rakas Bennet, aivan mahdotonta, kun en itsekään tunne koko miestä. Kuinka sinä saatatkaan niin härnäillä minua?"

"Minä kunnioitan sinun varovaisuuttasi. Kaksiviikkoinen tuttavuus ei tottakaan merkitse paljoa. Ketäpä miestä oppisi perinpohjin tuntemaan toisen viikon loppuun mennessä? Mutta jos me emme uskalla viljellä hänen tuttavuuttaan, niin voi joku toinen uskaltaa, ja täytyyhän kaiken kohtuuden nimessä myöntää rouva Longillekin tilaisuutta huolehtia sisarentyttäristään. Ja siksipä, vaikka hän sydämellisyydessään tarjoutuisikin esittelemään teidät, jonka tarjouksen sinä tietysti hylkäät, tahdon minä itse ottaa sen huolen niskoilleni."

Tytöt tuijottivat suurin silmin isäänsä. Rva Bennet sanoi vain:

"Hörönlöröä!"

"Mitähän oikein tarkoitat tuolla voimakkaalla huudahduksellasi?" kysyi hänen miehensä. "Onko sinusta nuoren herrasmiehen esitteleminen ja kaikki siihen liittyvä mielen jännitys pelkkää hörönlöröä? Siinä asiassa en voi olla oikein yhtä mieltä sinun kanssasi, rakkaani. Vai mitä sinä sanot, Mary? – sinä, jonka tunnen perin syvämietteiseksi neitoseksi, joka luet isoja kirjoja ja teet niistä otteita."

Mary olisi tahtonut sanoa jotain hyvin viisasta, mutta ei tiennyt kuinka sen sanoisi.

"Jättäkäämme siis Mary selvittämään ajatustensa juoksua", jatkoi hänen isänsä, "ja palatkaamme jälleen herra Bingleyhin."

"Minä tulen kipeäksi koko herra Bingleystä!" huudahti hänen vaimonsa.

"Tuopas pahoittaa mieltäni; mutta miksi et sanonut sitä minulle jo ennen, rakkaani? Jospa olisin tuon jo aamulla tiennyt, niin en tottakaan olisi käynyt tervehtimässä häntä. Tämähän nyt sattui ohraisesti – mutta kun onnettomuus kerran on tapahtunut ja minä olen todellakin käynyt tutustumassa häneen, niin en luule enää mahdolliseksi vältellä hänen tuttavuuttaan."

Naisten hämmästys oli aivan niin suuri kuin hän oli toivonutkin; rva Bennetin ällistys kenties voitti tyttärienkin mielenliikutuksen – vaikka hän sitten kun oli tointunut ensimmäisestä tunnemyrskystään, rupesi selittämään, että tätä juuri hän oli koko ajan odottanutkin.

"Kuinka kiltisti siinä teitkään, rakas Bennet! Mutta tiesinhän minä, että saisin sinut lopulta suostutetuksi. Olin varma, että rakastit tyttäriäsi niin paljon, ettet laiminlöisi tehdä sellaista tuttavuutta. Ah sentään, kuinka olenkaan mielissäni! Ja sellainen sukkela päähänpisto sinulta, että menit sinne tänä aamuna hiiskumatta minulle sanaakaan koko asiasta!"

"No niin, Kitty, nyt saat yskiä niin paljon kuin sinua haluttaa", sanoi hra Bennet; ja sen sanottuaan hän lähti omalle puolelleen, väsyneenä vaimonsa ylivuotavasta ihastelusta.

"Kuinka kelpo isä teillä onkaan, tytöt", jatkoi äiti aviollista suitsutustaan oven sulkeuduttua. "En tiedä, kuinka oikein voisitte palkita hänen hellyyttään – ja minunkin huolenpitoani teistä, jos siksi tulee. Meidän iällemme tultua ei ole niinkään hupaista, sen sanon teille, saada uusia tuttavia jok'ikinen päivä; mutta teidän tähtenne me kannamme vaikka mitä uhreja hyvänsä. Lydia, rakkaani, vaikka sinä oletkin nuorin kaikista, niin ennustanpa, että herra Bingley tanssii sinun kanssasi ensi tanssiaisissa."

"Oh, en minä sitä pelkää", sanoi Lydia isotellen; "sillä vaikka olenkin nuorin, olen kaikista isoin."

Loppu-ilta kului pohtiessa kysymystä, milloin hra Bennetin uusi tuttava mahdollisesti saapuisi vastavierailulle, ja päätellessä, milloin hänet käskettäisiin päivällisille.

III LUKU

Sittenkään eivät kaikki rva Bennetin ja hänen viiden tyttärensä kyselyt saaneet puserretuksi hra Bennetiltä tyydyttävää kuvausta hänen uudesta tuttavastaan. He ahdistelivat perheenisää monella tapaa; avoimilla kysymyksillä, älykkäillä otaksumilla ja kavalilla epäilyillä; mutta hän vältti liukkaasti kuin ankerias heidän taidokkaimmatkin ansansa; ja vihdoin heidän oli pakko tyytyä toisen käden tiedonantoon naapurinsa Lady Lucasin taholta, joka tunsi asian miehensä välityksellä. Tämän arvon rouvan tiedoitus oli erittäin suotuisa. Sir William oli hyvin mielistynyt uuteen naapuriin. Tämä oli aivan nuori, ihmeen sievän näköinen, perin miellyttävä ja – mikä oli kaikkein parhainta – hän aikoi saapua suuren seurueen kera ensi tanssiaisiin. Voiko sen hauskempaa enää kuvitellakaan! Kun kerran mies piti paljon tanssimisesta, voi hänen otaksua luiskahtavan helposti rakastamiseenkin; ja sangen vilkkaita toiveita virisi monella taholla hra Bingleyn sydämen valtaamiseen nähden.

"Jos minun on vain sallittu nähdä jokin tyttäristäni onnellisena emäntänä Netherfieldissä", sanoi rva Bennet miehelleen, "ja kaikki muutkin yhtä hyvissä naimisissa, niin enpä osaisi enää toivoa mitään muuta."

Muutaman päivän perästä hra Bingley saapui vastaamaan hra Bennetin vierailuun ja istui kymmenisen minuuttia tämän kanssa kirjastossa. Hän oli toivonut saavansa nähdä vilauksen talon nuorista neitosistakin, joiden kauneutta hän oli kuullut kehuttavan; mutta hänen sallittiin nähdä ainoastaan heidän isänsä. Nuorilla neitosilla oli vähän enemmän onnea, sillä he voivat yläkerran akkunasta todeta vieraan olevan puetun siniseen takkiin ja ratsastavan mustalla hevosella.

Päivälliskutsu lähetettiin kohta perästä; ja rva Bennet suunnitteli jo toimenpiteitä, jotka näyttäisivät hänen emännyyskykynsä sen parhailta puolilta, kun tuli vastaus, joka murskasi kaikki toiveet. Hra Bingleyn piti lähteä seuraavaksi päiväksi Lontooseen, joten hänen oli surukseen pakko vastata kieltävästi imartelevaan kutsuun j.n.e. Rva Bennet oli kerrassaan tyytymätön siihen käänteeseen. Hän ei voinut kuvitella, mikä kumman kiire tuon miehen ajoi taas pääkaupunkiin, kohta kun hän oli ennättänyt saapua Hertfordshireen; ja hän rupesi miltei pelkäämään, että uuden tulokkaan tapana olikin vain lennellä paikasta toiseen eikä aikomuksena lainkaan asettua pysyvästi Netherfieldiin, niinkuin siveellinen maailmanjärjestys olisi vaatinut. Lady Lucas tyynnytti hiukan hänen pelkoaan keksimällä aatteen, että vieras ehkä olikin mennyt Lontooseen kerätäkseen sieltä paljon väkeä odotettuihin tanssiaisiin, ja kohtapa kävikin huhu, että hra Bingley aikoi tuoda mukanaan kaksitoista naista ja seitsemän herraa. Tyttöjä suretti vierasten naisten suuri luku; mutta tanssiaisten aattona he rauhoittuivat kuullessaan, että naisia oli tullut koko tusinan asemasta ainoastaan puoli tusinaa, niistä viisi hra Bingleyn sisaria ja yksi serkku. Ja kun vieras seurue sitten astui tanssisalin ovesta sisään, ei siinä kaiken kaikkiaan ollutkaan viittä enempää: hra Bingley itse, kaksi hänen sisartaan, niistä vanhemman mies ja eräs nuori herra.

Hra Bingley oli sangen hyvän ja arvokkaan näköinen; hänellä oli miellyttävät kasvot ja maailmanmiehen sulava, teeskentelemätön esiintymistapa. Hänen sisarensa olivat uljasryhtisiä kaunottaria. Hänen langostaan, hra Hurstista, voi vain sanoa, että hän näytti hienolta mieheltä; mutta hänen ystävänsä, hra Darcy, kiinnitti oitis koko salin huomion uljaaseen ja kookkaaseen vartaloonsa, kauniihin kasvoihinsa, ylhäiseen ryhtiinsä ja ennen kaikkea siihen salin kaikissa nurkissa kohta kiertävään huhuun, että hänellä oli vuosituloja kymmenentuhatta puntaa. Herrat sanoivat, että hän oli oikea loistonäyte miehisestä miehestä; naisten supatteluista päättäen hän oli paljon kauniimpi itse hra Bingleytäkin, ja puolen iltaa seurasi koko salin ihailu häntä, kunnes hänen käytöksensä sitten yht'äkkiä riisti häneltä kerrassaan yleisen suosion. Hänen keksittiin olevan aivan liiaksi ylpeä, mukamas yläpuolella koko seurapiiriä ja sen tarjoamaa huvitusta; ja silloin ei edes hänen suuri maakartanonsa jossain Derbyshiressä voinut pelastaa häntä joutumasta arvostelluksi mitä vastenmielisimmäksi ja epämiellyttävimmäksi veitikaksi, jota ei käynyt vertaaminenkaan hänen ystäväänsä.

Hra Bingley oli oitis tehnyt saapuvilla olevien huomattavien henkilöiden tuttavuutta; hän oli vilkas ja vapaa, oli mukana joka tanssissa, harmitteli juhlan liian varhaista päättymistä ja puhelipa panevansa itsekin toimeen tanssiaiset Netherfieldissä. Sellaiset miellyttävät ominaisuudet puhuivat itse tarpeeksi puolestaan. Mikä vastakohta hänen ja hänen ystävänsä välillä! Hra Darcy tanssi ainoastaan kerran rva Hurstin ja kerran nti Bingleyn kanssa, kieltäytyi tulemasta esitellyksi kellekään muulle naiselle ja vietti lopun iltaa kävellen ympäri salia ja vaihtaen sanan tai pari jonkun oman seurueensa jäsenen kanssa. Hänen luonteenominaisuutensa luettiin salissa kuin avoimesta kirjasta. Hän oli tosiaankin kaikkein koppavin, kaikkein epämiellyttävin mies koko maailmassa, ja jok'ikinen toivoi, ettei häntä tarvitsisi täällä enää koskaan nähdä. Kaikkein tuimin oli rva Bennetin äkeys, sillä tämän arvon rouvan ylimalkaista harmia vielä terästi tuon kelvottoman miehen kehno käyttäytyminen hänen omaa tytärtään kohtaan.

Elizabeth Bennetin oli täytynyt kavaljeerien käsittämättömän hupsuuden takia "koristaa seinää" kahden tanssin ajan; ja tällöin oli hra Darcy sattunut seisomaan niin lähellä neitoa, että tämä voi kuulla hänen ja hra Bingleyn välisen keskustelun, viimemainitun tultua vaatimaan ystäväänsä mukaan tanssimaan.

"Tulehan nyt sinäkin, Darcy, minun täytyy saada nähdä sinunkin pyörivän lattialla. Minua harmittaa nähdä sinun jurottelevan tuolla tavoin itseksesi kuin mikäkin pölkky. Sinä viihdyt paljon paremmin kun itsekin tanssit."

"En totisesti viihdykään. Tiedäthän kuinka inhoon tanssimista, jollei toverinani ole jokin aivan läheinen tuttava. Mutta tällaisessa oudossa karjassa pyörähteleminen on aivan vastoin luontoani. Sisaresi ovat jo lattialla, eikä koko salissa ole ainuttakaan muuta naista, jonka kanssa voisin seurustella tuntematta kidutuspenkin tuskia."

"Minä en vain tahtoisi olla tuollainen jöröpää kuin sinä", huudahti Bingley, "en vaikka perisin siitä kuningaskunnan! Kautta kunniani, enpä luule koskaan eläissäni tavanneeni niin paljon hauskoja tyttöjä yhdessä kuin täällä tänä iltana; ja monet heistä ovat, kuten itsekin voit nähdä, erinomaisen sieviä."

"Sinä tanssit äsken ainoan kauniin tytön kanssa mitä täällä on", sanoi hra Darcy, katsellen vanhinta Bennetin neideistä.

"Ah – hän on todellakin ihanin tyttö, jota koskaan olen pidellyt käsivarrellani! Mutta tuolla aivan sinun takanasi istuu yksi hänen sisaristaan, joka on myöskin hyvin sievä ja varmasti sangen miellyttäväkin. Annahan kun pyydän tanssitoverini esittelemään sinut hänelle."

"Ketä sinä tarkoitat?" ja kääntyen ympäri katsahti ylpeä nuori mies välinpitämättömästi Elizabethiin, mutta tokaisi sitten hartioitaan kohauttaen. "Mukiinmenevä, mutta ei tarpeeksi sievä minua houkutellakseen; enkä minä ole muuten tällä kertaa sillä päällä, että kävisin lohduttelemaan neitosia, joita toiset miehet hyljeksivät. Teet paremmin kun palaat tanssitoverisi pariin nauttimaan hänen hymyistään, sillä minun kanssani haaskaat aikaasi aivan hukkaan."

Hra Bingley noudatti hänen neuvoaan. Hra Darcy jatkoi kävelyään, ja Elizabeth katseli hänen jälkeensä silmin, jotka eivät kuvastaneet kovinkaan ystävällisiä tunteita. Hän kertoi kuitenkin koko jutun ilkamoiden ystävättärilleen; sillä hänellä oli vilkas, leikkisä mielenlaatu, joka helposti keksi hullunkurisia piirteitä harmillisissakin tilanteissa.

Ilta kului muuten koko perheeltä sangen rattoisasti. Rva Bennet oli nähnyt vanhimman tyttärensä saavan suurta ihailua Netherfieldin vierasseurueen taholta. Hra Bingley oli tanssinut Janen kanssa kahdesti, ja hänen sisarensa olivat lausuneet tälle kohteliaisuuksia. Jane riemuitsi voitostaan yhtä paljon kuin äitinsäkin, vaikka levollisemmalla mielellä. Elizabeth nautti sisarensa mielihyvästä. Mary oli kuullut nti Bingleyn kiittävän häntä koko seudun somimmaksi tytöksi; ja Catherinen ja Lydian ei ollut tarvinnut kertaakaan kaivata tanssikavaljeereja, mikä heille vielä oli tanssi-illan pääilo. Kaikki palasivat siis tyytyväisin mielin kotia Longbourniin ja tapasivat hra Bennetin vielä ylhäällä. Saatuaan kirjan käteensä ei perheenpää välittänyt ajan menosta; ja tällä kertaa hän oli koko lailla utelias kuulemaan juhla-illasta, jota hänen perheensä jäsenet olivat odotelleet niin sykähdyttävin toivein. Hän oli oikeastaan toivonut, että hänen vaimonsa uuteen naapuriin kiinnittämät toiveet olisivat osoittautuneet pettäviksi harhakuviksi, mutta pianpa hän huomasi saavansa kuulla aivan toiseen suuntaan käyvän selostuksen.

"Ah sentään, rakas Bennet", puuskahti hänen arvoisa puolisonsa astuessaan huohottaen sisään, "et arvaakaan kuinka hauska ilta meillä on ollut! Toivoisin, että sinäkin olisit ollut siellä mukana. Janea ihailtiin niin, ettei paremmasta apua. Jok'ikinen ihmetteli, kuinka suloiselta hän näytti; ja hra Bingleystä hän oli kerrassaan ihastuttava, ja hänpä tanssikin kahdesti tyttäremme kanssa. Aattelehan sitä, rakkaani – hän tanssi kahdesti hänen kanssaan! Jane olikin ainoa tyttö koko salissa, jota hän tanssitti kahteen kertaan. Kaikkein ensiksi hän pyysi neiti Lucasia. Minua niin harmitti nähdä hänen tanssivan tuon tytön kanssa; mutta keksinpä kohta, ettei hän ihaillut tätä ollenkaan – eihän häntä kukaan voikaan ihailla, se on tietty; ja sitten hän tuntui tulevan aivan haltioihinsa nähdessään meidän Janemme pyörivän lattialla. Heti hän tiedustelemaan, kuka se tyttö oli, ja esityttämään itsensä hänelle, kerran hän tanssi neiti Kingin kanssa, ja neljännen kerran Maria Lucasin kanssa, ja viidennen jälleen meidän Janen kanssa, ja kuudennen meidän Lizzyn kanssa, ja katriljin…"

"Jos hänellä olisi ollut hituistakaan sääliä minun hermojani kohtaan", huudahti hänen miehensä kärsimättömästi, "niin hän ei olisi tanssinut puoleksikaan niin paljon! Älä Herran nimessä luettele minulle enää hänen tanssitettaviaan. Oh, oh – kunpa siltä keikarilta olisi nilkka nyrjähtänyt jo ensi tanssissa!"

"Ah, mitä nyt, rakkaani? Minä puolestani oikein mielistyin häneen", jatkoi hänen aviosiippansa ylistysvirttään. "Hän on niin ihmeen hyvän näköinen nuori mies! Ja hänen sisarensa olivat ihastuttavia. Enpä vielä eläissäni ole nähnyt mitään niin hienoa kuin heidän tanssipukunsa. Olen varma, että pitsi rouva Hurstin hameessa…"

Jälleen hänen täytyi keskeyttää. Hra Bennet kieltäytyi kivenkovaan kuulemasta enää sanaakaan koko hienoudesta. Siksipä hänen vaimonsa oli pakko vaihtaa puheenaihetta, ja hän kuvasi sangen katkerasti ja jonkin verran liioitellen hra Darcyn tyrmistyttävää töykeyttä.

"Mutta sen voin vakuuttaa sinulle", hän lisäsi, "ettei Lizzy kärsinyt suurtakaan tappiota joutuessaan tuon miehen ylenkatseen alaiseksi; sillä totta tosiaan hän on mitä inhoittavin ja karkeatapaisin junkkari, joka ei miellyttänyt sitten niin ketään. Niin ylpeä ja nokka pystyssä mukamas, ettei häntä kehdannut edes katsellakaan! Käveli ja tepasteli, tepasteli ja käveli vain ympärinsä, luulotellen jotakin olevansa! Ei edes sen näköinen, että olisi viitsinyt tanssia hänen kanssaan! Kunpa sinä olisit ollut siellä antamassa hänelle pisteleviä sukkeluuksiasi. Minä sitä miestä oikein inhoan!"