Lokakuu vaihtui marraskuuksi, ja päivä päivältä oli mr Britlingin omaksuttava yhä uusia asenteita sotaan nähden, hänen täytyi miettiä miettimästä päästyäänkin, nähdä ensimäisten tulostensa kokeessa pettävän, vääntyvän ja muuttuvan toisiksi. Hänen ajatuksensa liikkuivat laajalla alueella ja syventyivät – kunnes kaikki, mitä hän oli aikaisemmin kirjoittanut, näytti hänestä kiusallisen pintapuoliselta, itsestään selviltä selityksiltä, joita yllättävän sodan inhoittava vaikutus oli aivan automaattisesti aiheuttanut. Mitä hienommiksi ja syvällisemmiksi hänen aatteensa tulivat, sitä hankalampi oli niitä ilmaista: hän kävi harvapuheisemmaksi, hajamieliseksi ja ärtyisäksi pöydässä. Varsinkin kahdelle henkilölle tuntui mr Britlingin olevan mahdotonta ilmaista varsinaisia aatteitaan, nimittäin mr Direckille ja mr Van der Pantille.

Molemmissa mainituissa herroissa ilmeni joko salaista tai julkituotua arvostelunhalua Englantia kohtaan. Oli oikein ja kohtuullista, että mr Britling itse arvosteli Englantia; sehän on englantilaisen erikoisoikeus. Mutta kuulla mr Van der Pantin asettavan englantilaisten kyvykkäisyyttä kysymyksenalaiseksi tai epäillä, että mr Direck vain vaivoin salasi uskonsa amerikkalaisten etevämmyyteen, mitä sotaan tulee, oli pahempaa kuin kuulla mrs Harrowdeanin puhuvan vihamielisesti Edithistä. Se herätti sitäkin voimakkaamman tunteenomaisen reaktion.

Mitä mr Van der Pantiin tulee mutkistui asia vielä kielivaikeuksien vuoksi, joista johtui, että kaikki muu paitsi mitä yksinkertaisimmat väitteet joutui arvaamattomain väärinkäsitysten alaiseksi.

Mr Van der Pant ei ollut niin äärimäisen tahdikas kuin hänen tyypillisesti katolinen vaimonsa. Hän osoitti liiankin selvästi pitävänsä brittiläistä posti- ja sähkösanomalaitosta hitaana ja huolimattomana ja Great Eastern Railway Companyn haararatoja kannattamattomina ja kelvottomina. Hän väitti pelloilla ja aseman läheisyydessä olevilla rakennuksilla työskenteleväin miesten toimivan hitaammin ja haluttomammin kuin mitä hän milloinkaan oli nähnyt. Hän ihmetteli, että mr Britling käytti asetyleeniä eikä sähkövaloa. Hänen mielestään tuoreet munat olivat järjettömän kalliita ja se käsitys, jonka hän oli saanut Matching's Easyssä harjoitetusta sianhoidosta, oli sangen vähän imarteleva. Tiet, sanoi hän, eivät näyttäneet olevan sitä varten, että pääsisi paikasta toiseen, vaan olivat un dédale; sormellaan hän piirusteli pöytäliinaan ivallisia karttoja Matching's Easyn ympäristössä olevista teistä. Hän oli ihmeissään siitä, ettei Matching's Easyssä ollut yhtään kahvilaa, ja selitti ettei se ravintola, johon hän oli suurin toivein suunnannut askeleensa, ollutkaan mikään ravintola, vaan hämäräperäinen paikka, jossa juotiin olutta… Kaikki nuo muistutukset olisi mr Britling itse voinut tehdä, mutta kun hän kuuli ne belgialaisen pakolaisen suusta, niin ne tuntuivat hänestä sietämättömiltä.

Hän ryhtyi selittämään mr Van der Pantille ensinnäkin ettei noilla seikoilla ollut vähintäkään merkitystä, koska kansallinen mielenkiinto oli kokonaan toisella suunnalla, ja toiseksi että ne itse asiassa ja suurin piirtein katsottuna olivat oikeastaan etuja, kuten hiukankin läheisempi asioihin perehtyminen saattoi todistaa. Hän esitti huvittavan teorian, jonka mukaan Englanti todellisuudessa ei olekaan englantilaisen työmaa, vaan hänen synnyinpaikkansa, se paikka, jossa hän kokoo voimia, siis ei mikään toiminnan, vaan hyvän tuulen näyttämö. Jos mr Van der Pant ottaisi asiaa tutkiakseen, niin hän huomaisi, että Matching's Easyssä oli tuskin ainoatakaan kotia, josta ei olisi lähetetty ulkomaille jotakin maailman-englantilaiseksi muuttuvaa tarmokasta edustajaa. Englannissa englantilainen tarmo tuli kaikkein huonoimmin näkyviin. Nuo pensasaidat, nuo hyvää aikaa vaativat tiet olivat muistoja täynnä. Oli esimerkiksi olemassa tie, joka Market Saffronin läheisyydessä teki kaarteen päästäkseen Turk'in metsän ohi; metsä oli saanut tuon nimen 1300-luvulla erään Turk-nimisen miehen mukaan. Näiden koukertelevain teiden puolustukseksi mr Britling lainasi Chestertonin onnistuneet säkeet:

 
Tie vääntyi ensin vasempaan,
Oli Perkinin louhimo vastassaan;
Taas kääntyi tuosta oikeaan,
Kun koira yltyi haukkumaan…
 

Ja edelleen:

 
Se kiertäin kaartain pyrkii niin
Kai Heipparallan kaupunkiin,
Se onkin oiva paikka, niin —
Se maailman saa pyörryksiin.
 

Jos huoleton olemuksemme esti määräperäistä työtä, niin se sensijaan kehitti ainakin huumoria ja humaanisuutta. Diplomatiamme ei missään tapauksessa ollut milloinkaan meitä pettänyt…

Hän ei uskonut sanaakaan omasta esityksestään. Hänen syvä, selittämätön rakkautensa Englantia kohtaan sai hänet puhumaan tuollaista… Ja vuosikausia oli hän itse saanut kärsiä ikävyyksiä siitä syystä että oli osoittanut juuri niitä epäkohtia, joihin mr Van der Pant oli niin räikeästi käynyt käsiksi… Mutta hän ei aikonut suvaita vierasta apua omaa emoansa arvostellessaan…

Eräs toinen mr Van der Pantin aiheuttama huvittava vaikutus oli se, että hän herätti mr Britlingissä itsepintaisen luottamuksen sodan onnelliseen kulkuun ja Saksan häviön läheisyyteen. Hän saattoi luvata mr Van der Pantille, että tämä pääsisi takaisin Antwerpeniin ennen toukokuuta ja että saksalaiset olisi työnnetty Rheinin toiselle puolelle heinäkuun tienoissa. Hän tiesi varsin hyvin sotilasasiain olevan häneltä täysin salattuja, mutta hän ei voinut pidättyä lausumasta niistä mielipidettään kohta kun tuli puheeksi entente cordiale – englantilais-ranskalainen liitto. Jokin seikka hänen ja mr Van der Pantin välisessä suhteessa pakotti hänet kiihkoisasti ja hullunkurisesti näyttelemään suojelevan englantilaisen osaa… Toisinaan hän tunsi olevansa kuin henkilö, joka tietää vararikkonsa välttämättömyyden, mutta koettaa juttelemalla viivyttää välttämättömän hetken tuloa. Mutta itse asiassa mr Britling, jolle vieras kieli teki haittaa, halusi sanoa, ettei Englannin kunnia tulisi kirkastumaan ennenkuin Belgia on entisellään ja kostettuna…

Mr Britlingin vartioidessa merkityksettömiä teitä ja hänen keskustellessaan mr Van der Pantin kanssa voiton läheisyydestä sekä kaiken englantilaisessa elämässä ilmenevän hitauden, tuhlaavaisuuden ja vaikeuksia välttelevän toimintatavan salatuista eduista, siirtyi sota ensimäisistä, nopeasti vaihtuvista vaiheistaan hitaamman, tuimemman kamppailun kauteen. Saksalaisten peräytyminen päättyi Aisne-joella ja molempain armeijain suorittamat, Kanaalia kohti suuntautuvat kiertoyritykset alkoivat. Englantilaisten lokakuussa tekemä yritys Belgian auttamiseksi tuli liian myöhään, joten Antwerpenia ei voitu pelastaa, ja Flanderissa käydyn pitkän, vaiherikkaan kamppailun jälkeen epäonnistui englantilaisten suunnitelma, joka oli tarkoittanut saksalaisten oikean siiven saartamista; englantilaiset menettivät Gentin, Meninin ja Belgian rannikon, mutta pitivät hallussaan Ypresin ja torjuivat vihollisen joka kerta kun se pyrki Dunkerque'iin ja Calais'hen. Sillaikaa valloitti laivasto Saksan pienemmät siirtomaat ja saaret, australialainen linjalaiva Sydney tuhosi Emden'in Cocos-saarten luona ja englantilaisten Coronelin luona kärsimä meritappio korvattiin Falkland-saarten taistelussa. Venäläiset saivat voittoja vasemmalla siivellään, valloittivat Lembergin, etenivät sotaonnen vaihdellessa Przemysliin ja miehittivät suurimman osan Galiziaa. Mutta Tannenbergin häviö oli pysähdyttänyt heidän etenemisensä Itä-Preussissa, ja saksalaiset tunkeutuivat kohti Varsovaa. Turkki oli yhtynyt sotaan ja kärsi suunnattomia häviöitä Kaukasiassa. Dardanelleja oli pommitettu ensi kerran, ja englantilaiset olivat Basrassa Eufratin varrella.

11

Jouluna 1914 oli Englanti, jossa siihen saakka oli tuntunut jokseenkin yhtä rauhalliselta ja sotilasvapaalta kuin Massachusettsissa, hyvää vauhtia muuttumassa sotamiesten, ampumatarpeiden valmistajain ja sotatarvevarastojen täyttämäksi maaksi. Sotilaita hankittiin ensiksi, noudattaen tuota tunnettua ja suuresti ihailtua brittiläistä periaatetta, että on ensin "otettava jänis kiinni" ja sitten rakennettava itselleen keittiö. Joulu oli aina ennen ollut suuren ilonpidon, naamiohuvien, hypyn ja two-stepin aikaa Dower House'issa, mutta tänä vuonna oli kaikki niin epävarmaa, ettei sopinut kutsua vieraita. Hugh tuli lomalle toisena joulupäivänä, mutta Teddy ei päässyt; Cissie ja Letty lähtivät matkaan pikkupoika mukanaan aikoen vuokrata asumuksen hänen läheisyydestään. Van der Pantit olivat toivoneet saavansa nähdä englantilaisen joulunvieton Matching's Easyssä, mutta kolme viikkoa sitä ennen mr Van der Pant sai sopivan toimen Nottinghamissa ja muutti sinne perheineen. Pikkupojat ilahduttivat sydäntään paperilaitteilla, mutta joulukuusi tuomittiin liian saksalaisena jätettäväksi pois, ja samalla keksittiin että Santa Claus oli äkkiä jälleen muuttunut vanhaksi joulu-ukoksi. Pikkupojat havaitsivat tinasotilaitten hinnan kohonneen eivätkä kyenneet ostamaan sähkötaskulamppuja, joita olivat sydämestään toivoneet. Claveringsissa piti pantaman toimeen joulukekkerit, mutta viime hetkessä täytyi lady Homartynin rientää erään orvon veljenpojan luo, joka oli vaarallisesti haavoittunut taistelussa Ypresin tienoilla, joten Claveringsin valot sammuivat.

Kohta joulun jälkeen liikkui huhuja, että kaakkoisen armeijan esikunnan päämaja piakkoin muutettaisiin Claveringsiin. Sitten mr Britling tapasi Ranskasta palanneen lady Homartynin, joka oli kovin kiukuissaan siitä, että päämaja lopultakin sijoitettaisiin Ladyholtiin, lady Wensleydale'in tilalle. Hän piti sitä Claveringsia kohdanneena loukkauksena. Lady Homartyn kiukustui sitäkin enemmän, kun niistä uusista armeijoista, joita nyt kokoontui kautta Englannin niinkuin tulvavesiä alavalle niitylle, lähetettiin vain yksi pataljoona ja yksi maanpuolustuspatteri Claveringsin ympäristössä oleviin kyliin. Mr Britling sai kuulla niiden saapumisesta vasta päivää, paria myöhemmin, kun reipas nuori upseeri tuli majoituslistoineen hänen luokseen. Nuori mies oli hyvin perehtynyt majoittamiseen – omain, monta kertaa toistamainsa sanojen mukaan hän sai mahtumaan toista litraa puolen litran pulloon – ja oli kovin mielissään, kun hänelle luvattiin luuva. Hän kysyi kuinka iso se oli ja teki laskelmia. Sinne voi "pistää viisikolmatta miestä – puhtaasti". Se auttoi hänet pahimmasta pälkähästä. Hän voi järjestää niin, ettei asuinrakennukseen tarvinnut tulla ollenkaan. Se oli etevä paikka. "Oivallista!"

"Entäs sängyt?" kysäisi mr Britling.

"Herra isä! Eiväthän ne sänkyjä tarvitse", vastasi nuori upseeri.

Koko Britlingin perhe, joka murehti belgialaistensa menettämistä, tervehti viidenkolmatta tuloa erittäin innostuneesti. Kolmena päivänä täytyi mrs Britlingin ruokkia uusia vieraitansa – keittiövaunut olivat eksyneet, kuten tavallista – ja hän teki sen sillä tavalla, että miesten kerskailu kävi muista patterin sotilaista melkein sietämättömäksi. Majoituskorvaus oli silloin yhdeksän penniä mieheltä ja mr Britling, joka häpesi hyötyä maansa kustannuksella, luovutti vierasvaraisesti lämmitysainetta ja valaistusneuvoja; sitäpaitsi hän jätti miesten käytettäväksi rajoittamattomat määrät savukkeita, antoi heille kortteja ja muita pelivälineitä sekä kuvalehtiä, ja kaakao-illalliseen liittyi sellaisia pikku yllätyksiä kuin kilohailia ja hilloputinkia, puhumattakaan monista muista tilapäisemmistä mukavuuksista. Paastoava miehistö oli saapunut taloon kahden sangen ymmärtäväisen keski-ikäisen korpraalin johtamana ja vastasi mr Britlingin vieraanvaraisuuteen tekemällä joukon hyviä päätöksiä, joita osalta noudatettiinkin. He eivät koskaan metelöineet puoli yhdentoista jälkeen, korkeintaan toisinaan, kun jokin laulu purkautui ilmoille harvinaisen ponnekkaasti; he nousivat ja lähtivät viiden tai kuuden ajoissa aamulla ääntä päästämättä ja olivat melkein hankaluuteen asti avuliaita pesu- ja puhdistushommissa.

Aivan lyhyessä ajassa oli mrs Britling tottunut katselemaan puolta tusinaa nuoria miehiä, jotka khakihousuihin ja paitaan puettuina puhdistautuivat hänen pesutuvassaan ja sen edustalla tai lupaa tiedustelematta pistivät jalkapallopeliksi hockey-maalien luona. Nämä miehet eivät olleet uusien armeijojen sekalaista väkeä, vaan vanhempaa maanpuolustusväen tyyppiä, vailla erikoisia sankaruudenilmeitä, ja heidän kaksi keski-ikäistä korpraaliaan pitivät heitä helposti komennossaan ohjaten koko joukkoa kuin veljessarjaa. Mutta heillä oli sentään laittomatkin puolensa, joiden ilmaukset saivat mr Britlingin sepittelemään teorioja. Heille näytti esimerkiksi salametsästys olevan luontaista, niinkuin lapsille laulaminen ja leikkiminen. Heillä oli sekarotuinen valkoinen koira. He alkoivat liittää illallislistaansa kaniinia, kaniinia, jonka alkuperä peittyi hämärään. Eräänä päivänä kumpusi keittiöstä valtava paistetun kalan tuoksu, ja kokki kertoi siellä olevan forelleja. "Forelleja!" ihmetteli mr Britling toiselle korpraalille, "mistä te olette forelleja saaneet, pojat?"

"Kalamies" oli pyydystänyt ne jouhipaulalla, kerrottiin hänelle. Kalamies tuotiin oikein näkyville; hänestä ilmeisesti ylpeiltiin. Hän kertoi oppineensa tuon kalastuskeinon New Yorkin satamassa. Hän oli silloin ollut lämmittäjänä. Hän osoitti mr Britlingille luottamusta, joka teki tuosta gentlemannista hänen rikostoverinsa, mikäli sodanaikaisten lakien ja tapojen voitiin katsoa olevan yhä voimassa ja mikäli toisen tekemän rikoksen salaaminen oli rikosyhteydeksi luettava. Oli päivän selvää, että forellit olivat mr Pumshockin, meklarin ja amatöörikalastajan, hellästi hoitelemia easyläisiä forelleja. Näihin asti oli paikkakunnan ollut pakko suhtautua mr Pumshockin forelleihin melkein taikauskoisen kunnioittavasti. Vuosi sitten oli Snookerin poika saanut istua kuukauden samojen forellien vuoksi. Mutta nyt olivat asiat uudella tolalla.

"En minä oikeastaan paljoa välitä makeanveden kalasta", selitti kalamies. "Mutta pyydystäminen se minua huvittaa…"

Viikkoa myöhemmin tuli torvenpuhaltaja, tummasilmäinen, jonka viattomat kasvot olivat teerenpisamien peitossa, pyytämään Maryn apua, kun oli keitettävä tusina peltokanan munia…

Oli selvää, etteivät nuo loukkaamattomat linnut nauttineet samaa kotoisen elämän rauhaa kuin ennen…

Sitten vierivät isot tykit tietä pitkin Claveringsin puistoon suorittaen joukon sotaliikkeitä kiitettävän taidokkaasti ja vähääkään välittämättä lady Homartynin tunnetusta vastenmielisyydestä kaikkia tieltäpoikkeamisia kohtaan…

Eräänä ehtoopäivänä, kun mr Britling oli tavanmukaisella kävelyllään, antoi eräs valkeakauluksinen ja huolettoman näköinen fasaani sysäyksen hänen haaveilulleen. Matching's Easyn maailma alkoi nyt olla täynnä tuollaisia vanhahkoja lintuja. Tulisiko kaikki ennalleen sodan loputtua? Hän kuvaili mieleensä Hugh-poikansa isoisänä, kertomassa pienokaisille puistoista, eläintarhoista, metsästyslaeista, palvelusväestä, hovimestareista ja ihmeellisestä golfpelistä, ja kuinka sitten äkkiä ilmestyi Mars, joka khakipukuisena kulki halki maan, jolloin kaikki nuo asiat kalpenivat ja katosivat, niin ettei niitä eräänä kauniina päivänä enää ollut missään…