Näytelmän henkilöt:

PRIAMUS, Troian kuningas.

HECTOR, |

TROILUS, |

PARIS, | hänen poikansa.

DEIPHOBUS, |

HELENUS, |

AENEAS, | Troian sotapäälliköitä.

ANTENOR |

CALCHAS, troialainen pappi, joka on luopunut kreikkalaisten puolelle.

PANDARUS, Cressidan setä.

MARGARELON, Priamuksen äpäräpoika.

AGAMEMNON, kreikkalaisten ylipäällikkö.

MENELAUS, hänen veljensä.

ACHILLES, |

AJAX, |

ULYSSES, | kreikkalaisten sotapäälliköitä.

NESTOR, |

DIOMEDES, |

PATROCLUS, |

THERSITES, muotopuoli ja törkeä kreikkalainen ilveilijä.

ALEKSANDER, Cressidan palvelija.

Troiluksen palvelija, Pariin palvelija, Diomedeen palvelija.

HELENA, Menelauksen puoliso.

ANDROMACHE, Hectorin puoliso.

CASSANDRA, Priamuksen tytär, tietäjä.

CRESSIDA, Calchaan tytär.

Troialaisia ja kreikkalaisia sotureita, ja seuralaisia.

Tapaus Troiassa ja kreikkalaisten leirissä Troian edustalla.

PROLOGI

 
Tapaus Troiassa on. Vihan vimmass'
On Kreikan saarist' ylväät ruhtinaat
Ateenan lahteen laivans' ohjanneet,
Kamalan sodan virkaajia täynnä
Ja aseita. Kuuskymment'yhdeksän
Kuningaskruunun kantajaa Ateenast'
On mennyt Phrygiaan; on vannoneet he
Hävittää Troian, jonka linnass' uinuu
Helena, Menelauksen puoliso,
Ja Paris, ryöstäjänsä. Siitä sota.
Tulevat Tenedokseen, johon laivat
Syvästä ruumastansa tyhjentävät
Sotaisan lastin. Troian tantereelle
Ravakat, raittiit Kreikan miehet nostaa
Upeat telttansa. Kuus porttia
On Priamuksen kaupungissa – Chetan,
Dardanian, Thymbrian, Troian, Heliaan
Ja Antenorin – joiden vahvat pönkät
Ja kireät ja tiukat telkimet
Salpaavat Troian pojat kaupunkiinsa.
Odotus, kiihkomieltä kutkutellen
Niin Kreikan niinkuin Troian leirissä,
Jo panee kaikki vaaraan. – Prologina
Aseissa tulen,¹ en siks, että turvaan
Tekijän kynään, näyttelijän ääneen,
Vaan aineen laadun mukaan ollakseni,
Ja kerron teille vain, ett' esitys
Sivuuttaa sodan alkutapaukset
Ja keskelt' alkaa, käyden käsiks siihen,
Mik' edullisinta on näytelmälle.
Kehukaa, moittikaa: on ehto vapaa;
Hyvin tai pahoin: se on sodan tapaa.
 

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Troia. Priamuksen hovilinnan edusta.

(Troilus, aseissa, ja Pandarus tulevat.)

TROILUS.

 
Pois nämä aseet! Kutsu asepoika!
Miks Troian ulkopuolla taisteleisin,
Näin tuima kun on sota sisäinen?
Se troialainen, joll' on sydän vielä,
Sotahan menköön; Troilus sit' on vailla.
 

PANDARUS.

Tuost' eikö koskaan tule valmista?

TROILUS.

 
Luja Kreikan mies on, lujuudessa viisas,
Viisaudess' uljas, uljuudessa hurja;
Mut minä naisen kyynelt' epatompi,
Kesympi unta, tyhmää typerämpi,
Enemmän alla päin kuin tyttö yöllä,
Ja saamaton kuin kokematon laps.
 

PANDARUS.

No niin, tästä olen jo tarpeeksi sinulle puhunut; mitä minuun tulee, niin minä en siihen sen enempää kajoo enkä siitä piittaa. Joka haluaa vehnäistä kakkua, sen täytyy odottaa jauhamista.

TROILUS.

Enkö minä ole odottanut?

PANDARUS.

Niin, jauhamista; mutta täytyy myöskin odottaa seulomista.

TROILUS.

Enkö ole odottanut?

PANDARUS.

Niin, seulomista; mutta täytyy vielä odottaa taikinan nousemista.

TROILUS.

Lakkaamatta olen odottanut.

PANDARUS.

Niin nousemista; mutta siihen tulee vielä vastaaminen, leipominen, uunin lämmitys ja kypsentäminen; täytyypä vielä odottaa jäähtymistäkin, muuten poltat huulesi.

TROILUS.

 
Ei kärsiväisyys, vaikk' on jumalatar,
Vähemmän viero kärsintää kuin minä.
Priamus-kuninkaan kun pöydäss' istun,
Ja kaunis Cressida kun mieleen tulee, —
Haa, petturi! – vai tulee! – Siin' on aina.
 

PANDARUS.

No niin, hän näytti eilen illalla kauniimmalta kuin mitä koskaan hän tai kukaan muukaan nainen minusta on näyttänyt.

TROILUS.

 
Sanoa aioin vain: kun huokaus oli
Halaista, niinkuin vaaja, sydämmeni,
Niin, ettei isäni ja Hector huomais,
Ma huokauksen, – niinkuin aurinko
Selittää myrskyn – hymyn kurttuun peitin.
Mut murhe, joka teko-iloks vääntyy,
On niinkuin pila, joka tuskaks kääntyy.
 

PANDARUS.

Jos ei hänen tukkansa olisi hiukan tummempi kuin Helenan – vaan vähät siitä! – niin ei olisi näillä kahdella mitään väliä; mutta, mitä minuun tulee, niin on hän minun orpanani; en tahtoisi, niinkuin sanotaan, ylistää häntä; mutta soisin, että muuan olisi kuullut, mitä minä kuulin hänen eilen sanovan. En tahdo sisarenne Cassandran älyä halventaa, mutta —

TROILUS.

 
Oi, Pandarus! Oi, kuule, Pandarus, —
Kun sanon: "Siinä toivo meni järveen",
Niin älä kysy, kuinka monta syltä
Se syväss' on. Kun sanon: "Cressidaa
Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis",
Valaen sydämmeni avohaavaan
Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen;
Puheessas kättelet, oi, tuota kättä,
Min rinnall' itse valkeus on kuin muste,
Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä,
Min hellän puristuksen rinnalla
On höyhen kova, vienoin kosketuskin
Kuin kyntömiehen koura karkea.
Noin sanot tottakin, kun minä sanon,
Hänt' että lemmin; mutta noin kun sanot,
Niin joka haavaan, jonka lempi iski,
Sa balsamin ja öljyn sijaan pistät
Sen veitsen, joka nämä haavat löi.
 

PANDARUS.

Minä sanon vain totuuden.

TROILUS.

Et, sinä et sano senkään vertaa.

PANDARUS.

Totta totisesti, minä en ryhdy koko asiaan. Olkoon hän, mikä on; jos on kaunis, niin sitä parempi hänelle; jos ei, niin on hänellä apukeinot omassa hallussaan.

TROILUS.

Hyvä Pandarus! Mitä tarkoitat, Pandarus?

PANDARUS.

Vaiva vaivan palkka! Hän ajattelee halpaa minusta, ja sinä ajattelet halpaa minusta; tulen ja menen, menen ja tulen, mutta vähän saan kiitosta vaivastani.

TROILUS.

Mitä? Oletko suuttunut, Pandarus? Ja minuunko?

PANDARUS.

Siksi että hän on minulle sukua, siksi hän ei ole yhtä kaunis kuin Helena; jos hän ei olisi sukua minulle, olisi hän yhtä kaunis perjantaisin, kuin Helena on sunnuntaisin. Mutta mitä minä siitä välitän? En, en välitä, vaikka hän olisi musta kuin murjaani; se on minusta yhtä kaikki.

TROILUS.

Minäkö sanon, että hän ei ole kaunis?

PANDARUS.

Minä siitä viisi, sanotko vai etkö sano. Hän on hölmö, kun jäi tänne isästään.² Menköön kreikkalaisten tykö; sen minä hänelle sanon, kun ensi kerran hänet näen. Mitä minuun tulee, niin minä en enää piittaa enkä välitä asiasta niin mitään.

TROILUS.

Pandarus, —

PANDARUS.

En, totta vieköön!

TROILUS.

Rakas Pandarus, —

PANDARUS.

Älä, älä puhu minulle mitään! Minun puolestani kaikki saa olla niinkuin on, ja sillä hyvä.

(Pandarus menee. Hätätorvea soitetaan.)

TROILUS.

 
Vait, julma hälytys! Vait, jylhä ääni!
Molemmin puolin ovat narreja.
Helena liekin kaunis, noin kun häntä
Punaavat joka päivä verillään.
Mua moinen seikka taisteluun ei kutsu,
Se liian halpa mun on miekalleni.
Mut Pandarus – oi, taivaat, tätä tuskaa! —
Luo Cressidan hän yksin voi mua auttaa;
Vaan hän on kosjomieheks yhtä jyrkkä
Kuin tyttö tylyn-kaino kosinnalle.
Apollo, sano, rakkaan Daphnes kautta,
Mitä Cressida on – Pandarus – ja minä.
Oi, vuode Cressidan on Intia,
Miss' uinuu hän kuin helmi; Ilionin³
Ja hänen linnansa on välill' ärjy,
Levoton meri; minä kauppias;
Ja Pandarus, tuo purjemies, mun heikko
On toivoni ja luotsini ja laivani.
 

(Sotamelskettä. Aeneas tulee.)

AENEAS.

No, Troilus, miks' et ole taistelussa?

TROILUS.

 
Siks etten ole; siinä naisen vastaus,
Kun naisekast' on olla sieltä poissa.
Mit' uutta tänään taistotantereelta?
 

AENEAS.

On Paris mennyt kotiin; haavan sai.

TROILUS.

Sen kuka hälle antoi?

AENEAS.

Menelaus.

TROILUS.

 
Siis verta vuotakoon! Ei haittaa kai,
Jos Menelauksen sarvest' iskun sai.
 

(Sotahuutoja.)

AENEAS.

Haa, kuules! Tuoll' on leikki verratoin.

TROILUS.

 
Kotona paras, "voisin" jos ois "voin".
Mut leikkiin tuonne! Menetkö sa mukaan?
 

AENEAS.

Juur' kiireesti.

TROILUS.

Siis mennään yhtä sukaan.

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Sama paikka. Katu.

(Cressida ja Aleksander tulevat.)

CRESSIDA.

 
Ken tuosta kulki?
 

ALEKSANDER.

 
Kuningatar Hecuba
Ja Helena.
 

CRESSIDA.

 
Ja minne?
 

ALEKSANDER.

 
Itätorniin,
Jok' yli laakson kohoo, taistelua
Näkemään. Hector, jonka mielenmaltti
On vankka niinkuin hyve, suuttui tänään,
Andromachea torui, miestään löi,
Ja, niinkuin sodass' oisi kotitöissään,
Ol' aseiss' ennen päivän nousua
Ja läksi kentälle, miss' itki kukat,
Jo ennustellen urhon raivotöitä.
 

CRESSIDA.

 
Ja mikä raivon syynä?
 

ALEKSANDER.

 
Huhutaan,
Ett' ylhä mies on Kreikan armeijassa,
Sukuja Hectorille, Troian verta,
Nimeltä Ajax.
 

CRESSIDA.

 
Hyvä; entä sitten?
 

ALEKSANDER.

 
Sanotaan, ett' on miesten mies per se,
Ja seisoo omin jaloin.
 

CRESSIDA.

Niinhän joka mies tekee, jos ei ole päissään, tai sairas, tai jalkoja vailla.

ALEKSANDER.

Tämä mies, nähkääs, neiti, on omakseen riistänyt kaikenlaisten eläimien luonteen-ominaisuudet: hän on uljas kuin jalopeura, kömpelö kuin karhu, hidas kuin elefantti; mies, johon luonto on niin kasannut mielettömyyksiä, että hänessä uljuus on narrimaisuudeksi rutistunut ja narrimaisuuden höysteeksi pantu vähän älyn särvintä. Ei ole toisella ihmisellä sitä hyvettä, josta ei hänessä olisi haametta, eikä sitä pahetta, josta ei hänessä olisi pilkkua. Hän on synkkämielinen ilman syytä ja iloinen ilman aikojaan; hänellä on kaikki puolet, mutta kaikki niin nurinpuoliset, että hän on niinkuin luuvaloinen Briareus, jolla on monta kättä, eikä yhtäkään käytettävää, tai umpisokea Argus, joka on pelkkää silmää, mutta näköä vailla.

CRESSIDA.

Mutta kuinka sellainen mies, joka minua naurattaa, saattaa Hectoria suututtaa?

ALEKSANDER.

Sanotaan, että hän eilen tappelussa kävi Hectorin kimppuun ja paiskasi tämän maahan; suutuksissaan ja häpeissään siitä ei Hector ole sen perästä syönyt eikä nukkunut.

(Pandarus tulee.)

CRESSIDA.

Kuka tuossa tulee?

ALEKSANDER.

Setänne Pandarus, neiti hyvä.

CRESSIDA.

Hector on urhea mies.

ALEKSANDER.

Jommoista ei ole toista, neiti.

PANDARUS.

Mitä? Mitä?

CRESSIDA.

Hyvää huomenta, setä Pandarus.

PANDARUS.

Hyvää huomenta, orpana Cressida. Mistä te puhutte? – Huomenta, Aleksander. – Kuinka voit, orpanaiseni? Milloin olit Ilionissa?

CRESSIDA.

Tänä aamuna, setä.

PANDARUS. Mistä te puhuitte minun tullessani? Oliko Hector jo aseissa ja lähtenyt, kun tulit Ilioniin? Helena oli kai vielä makuulla, niinkö?

CRESSIDA.

Hector oli lähtenyt, mutta Helena oli makuulla.

PANDARUS.

Niin oikein; Hector oli aikaisin jalkeilla.

CRESSIDA.

Siitä me juuri puhelimme, ja hänen vihastaan.

PANDARUS.

Oliko hän vihoissaan?

CRESSIDA.

Niin tämä tässä sanoo.

PANDARUS.

Oli oikein, oli; tiedänpä vielä syynkin siihen; kyllä hän tänään hutkii ja huitoo, sen voin heille sanoa; eikä Troiluskaan anna hänelle paljoa perään; varokoot Troilusta, voin heille sanoa senkin.

CRESSIDA.

Mitä? Onko hänkin vihoissaan?

PANDARUS.

Kuka? Troilusko? Troilus on paras mies näistä kahdesta.

CRESSIDA.

Oi. Jupiter! Sehän ei ole mitään vertaamista.

PANDARUS.

Mitä? Eikö Troiluksen ja Hectorin välillä mitään vertaamista? Tunnetko miestä, jos hänet näet?

CRESSIDA.

Tunnen, jos olen ennen hänet nähnyt ja tunnen hänet.

PANDARUS.

Hyvä; Troilus on Troilus, sen sanon.

CRESSIDA.

Siis sanotte samaa mitä minäkin; sillä varmaan hän ei ole Hector.

PANDARUS.

Ei, eikä Hectorkaan ole Troilus eräässä suhteessa.

CRESSIDA.

Oikein, kumpaankin nähden; hän on oma itsensä.

PANDARUS.

Oma itsensäkö? Ah, Troilus-parka! Jospa olisi!

CRESSIDA.

Se hän on.

PANDARUS.

Silloin menen vaikka avojaloin Intiaan.

CRESSIDA.

Hän ei ole Hector.

PANDARUS.

Omako itsensä? Ei, hän ei ole oma itsensä. – Jospa olisikin oma itsensä! No niin, tuolla ylhäällä on jumalat; aika auttaa tai kaataa.

– Ah, Troilus, ah, jos minun sydämmeni olisi tuon tytön ruumiissa! – Ei, Hector ei ole parempi mies kuin Troilus.

CRESSIDA.

Pyydän anteeksi.

PANDARUS.

Hän on vanhempi.

CRESSIDA.

Anteeksi, anteeksi!

PANDARUS.

Toinen ei ole vielä siihen mittaan päässyt; toista sanot, kun se toinen pääsee siihen mittaan. Hector ei saa hänen älyään koko tänä vuonna.

CRESSIDA.