Näytelmän henkilöt:

DUNCAN, Skotlannin kuningas.

MALCOLM, | hänen poikansa.

DONALBAIN, |

MACBETH, | hänen sotaväkensä päälliköt.

BANQUO, |

MACDUFF, |

LENOX, |

ROSSE, |

MENTETH | Skotlannin ylimyksiä.

ANGUS, |

CATHNESS, |

FLEANCE, Banquon poika.

SIWARD, Northumberlandin kreivi, englantilaisen sotajoukon päällikkö.

Nuori SIWARD, hänen poikansa.

SEYTON, Macbethin adjutantti.

Macduffin poika.

Englantilainen lääkäri.

Skotlantilainen lääkäri.

Sotamies.

Portinvartija.

Vanhus.

Lady MACBETH.

Lady MACDUFF.

Lady Macbethin kamarirouva.

HEKATE ja kolme noitaa.

Lordeja, sotaherroja, sotamiehiä, murhamiehiä, seuralaisia ja lähettiläitä. Banquon haamu ja muita näkyjä.

Neljännen näytöksen loppupuoli tapahtuu Englannissa, kaikki muut tapaukset Skotlannissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Aukea paikka

(Ukkosen jylinää Ja leimauksia. Kolme noitaa tulee.)

1 NOITA

 
Kons' yhdymme taas; mi merkki sen,
Rajuilmako, leimaus, ukkonen?
 

2 NOITA

 
Häly taistelun kun laannut on
Ja voiton tuo tai tappion.
 

3 NOITA

 
Siis ennen laskemist' auringon.
 

1 NOITA

 
Ja paikka mikä?
 

2 NOITA

 
                Nummen rinne.
 

3 NOITA

 
Macbethkin silloin saapuu sinne.
 

1 NOITA

 
Tulen, harmio.¹
 

2 NOITA

 
               Konna huutaa.
 

3 NOITA

 
                             Heti, heti!
 

KAIKKI

 
Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;
Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.
 

(Katoavat.)

 
Toinen kohtaus.
Leiri Foresin lähellä.
 

(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain,

 
    Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)
 

DUNCAN

 
Ken tuossa verissään? On näkö hällä,
Kuin kapinasta uuden uutukaista
Hän tietäisi.
 

MALCOLM

 
              Se sama mies on, joka
Soturin oivan, karskin lailla iski
Mun kahleist' irti. – Terve, urho veikko!
Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan
Ol' lähtiessäs laita.
 

SOTURI

 
                      Epävarma,
Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,
Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät.
Macdonwald julmus – kapinoitsijaksi
Omansa aivan: kihistenpä versoo
Hänessä muukin konnuus – länsisaarilt'
Avukseen kernit sai ja gallowglassit;
Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,
Sai petturille portoks; mutta turhaan:
Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,
Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,
Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,
Miehuuden sankarina raivas tiensä
Tuon orjan luokse suoraan;
Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,
Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka
Ja kallon nosti meidän muurillemme.
 

DUNCAN

 
Oi urho serkku! Uros ansiosta!
 

SOTURI

 
Kuin päivän koita julmat ukonilmat
Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,
Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.
Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin
Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt
Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,
Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,
Aseilla kirkkailla ja virkein voimin
Jo täytti päälle.
 

DUNCAN

 
                  Mut Macbeth ja Banquo?
Heit' eikö säikyttänyt tuo?
SOTURI. Heh, kyllä:
Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.
Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit
Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;
Niin he
Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.
Veressä kylpeäkö teki mieli,
Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,
En tiedä minä —
Apua huutaa haavani; ma voivun.
 

DUNCAN

 
Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen
On maku kummassakin. – Haavur' tuokaa.
 

(Soturi saatetaan ulos.)

(Rosse tulee.)

 
Ken tuossa tulee?
 

MALCOLM

 
                  Jalo Rosse-thani.²
 

LENOX

 
Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?
Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.
 

ROSSE

 
Jumala kuningasta varjelkoon!
 

DUNCAN

 
No, mistä matka, jalo thani?
 

ROSSE

 
Fifestä, armollinen kuninkaani.
Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo
Väkemme viileäksi. Norja itse
Hirveillä joukoillaan, ja apunansa
Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,
Aloitti julman taistelun, siks että
Bellonan rautahame sulho,³ hälle
Ruveten vertaiseksi, – käsi kättä
Ja miekka kavaltajan miekkaa vasten —
Masensi korskan mielen. Lyhyesti:
Me voiton saimme.
 

DUNCAN

 
                  Mikä suuri onni!
 

ROSSE

 
Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,
Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan
Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän
Saarella pyhän Columbanin maksoi
Viistuhat taaleria yhteiskassaan.
 

DUNCAN

 
Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. —
Julista hälle surma. Macbeth nyt
On Cawdor-thanin arvon perinyt.
 

ROSSE

 
Sen täyttää tahdon koittaa.
 

DUNCAN

 
Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
    Nummi.
 

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)

1 NOITA

 
Miss' olet ollut, sisko?
 

2 NOITA

 
Sian tapossa.
 

3 NOITA

 
Entä sinä, sisko?
 

1 NOITA

 
Helmastaan laivur'akka kastanjoita
Söi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:
"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.
Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;
Mut hännätönnäpä rottana
Perässä ma seilaan seulassa;
Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.
 

2 NOITA

 
Saat tuulen multa.
 

2 NOITA

 
Oi, sisko kulta!
 

3 NOITA

 
Ma toisen annan.
 

1 NOITA

 
Muut kaikki ma luonani kannan.
Joka sataman ja sopen,
Kaikki ilmansuunnat lopen
Kiertäen ne kaartavat.
Heinäks hänet kuivatan,
Öin ja päivin karkoitan
Unen hänen silmistänsä,
Noidun hänen elämänsä.
Yhdeksästi yhdeksän
Raskaan viikon karsinnan
Hivuen saa kestää hän.
Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,
Myrskyn piestäväks sen paiskaan.
Kas, mikä mulla!
 

2 NOITA

 
Näytä, näytä!
 

1 NOITA

 
Laivurin peukalo, näätkös vaan,
Hän hukkui kotimatkallaan.
 

(Rummun pärrytystä ulkona.)

3 NOITA

 
Haa, rummut soi!
Se on Macbeth, oi!
Kaikki. Velhosiskot käsikkäin
Maat ja meret kiitää näin
Hyörin pyörin piirisillä:
Kolme sulle ja kolme mulle
Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.
Seis! – Nyt taika on kohdallaan.
 

(Macbeth ja Banquo tulevat.)

MACBETH

 
Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.
 

BANQUO

 
Etäälläkö on Fores? – Keitä nuo
Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?
Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään
Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,
Ja olennoita, joilta vastuun saapi?
Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette
Rosoille huulillenne kurtun sormen.
Näytätten naisilta, mut partanne
Mua kieltää teitä siksi päättämästä.
 

MACBETH

 
Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?
 

1 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!
 

2 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!
 

3 NOITA

 
Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.
 

BANQUO

 
No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö
Noin sulosointuisia uutisia? —
Nimessä totuuden, keit' oletten te?
Kuvitelmia vai tosi-olennoita!
Jalolle kumppanillen' ennustatte
Olevan onnen lisäks⁴ suurta valtaa
Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä
Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.
Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,
Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,
Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää
En armoanne enkä vihaanne.
 

1 NOITA

 
Terve!
 

2 NOITA

 
Terve!
 

3 NOITA

 
Terve!
 

1 NOITA

 
Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.
 

2 NOITA

 
Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.
 

3 NOITA

 
Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.
Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!
 

1 NOITA

 
Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!
 

MACBETH

 
Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.
Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;
Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,
Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö
On luultavaa ja varmaa yhtä vähän
Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte
Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'
Eteemme käytte, moista ennustellen
Profeettain lailla? – Puhukaa, ma vaadin!
 

(Noidat häviävät.)

BANQUO

 
Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;
Nuo oli niitä. – Mihin hävisivät?
 

MACBETH

 
Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui
Kuin henki tuuleen. – Voi, kun eivät jääneet!
 

BANQUO

 
Tosi-olennoistako nyt haastelemme,
Vai olemmeko syöneet hulluheinää,
Mi mielen viepi?
 

MACBETH

 
                 Lapsistanne tulee
Kuninkaita.
 

BANQUO

 
            Ja teistä kuningas.
 

MACBETH

 
Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?
 

BANQUO

 
Niin aivan sanat kuuluivat. – Ken tuossa?
 

(Rosse ja Angus tulevat.)

ROSSE

 
Kuningas onnellisen tiedon saanut
On voitoistas, Macbeth; ja kuullen, kuinka
Kapinan liekiss' alttiiks panit henkes,
Hänessä ihmetys ja kehu kilvan
Sinusta kiistää. Tuosta vaienneena,
Ja päivätyötäs silmäten, hän huomaa
Sun pöyhkäin norjalaisten riviss' aivan
Kamoksumatta surman hirmukuvaa,
Jonk' itse loit. Kuin rakeet taajaan seuras
Sanoma sanomaa, jokainen tuoden
Sun ylistystäs kruunun puoltajana
Ja hänen eteensä sen kaatain.
ANGUS. Meillä
Kuningas sulle laittaa kiitoksensa;
Eteensä sua saattamaan vaan käskee,
Ei sua palkitsemaan.
 

ROSSE

 
Ja vielä korkeamman arvon merkiks
Sua käskee tervehtiä Cawdor-thaniks.
Siis, terve, jalo thani! Se sun arvos.
 

BANQUO

 
Haa! Puhuvatko perkeleetkin totta?
 

MACBETH

 
Viel' elää Cawdor; miksi lainapukuun
Puette mun?
 

ANGUS

 
            Hänestä hylky elää;
Mut raskas tuomio painaa hänen päätään,
Jok' on jo surman oma. Norjan kanssa
Pitikö yhtä hän, vai salaa auttoi
Kapinamiestä, vaiko molempiin
Hän maansa turmaks yhtyi, sit' en tiedä;
Maanpetos selvä vaan ja tunnustettu
Kukisti hänet.
 

MACBETH (syrjään)

 
               Glamis ja Cawdor-thani!
Vaan suurin puuttuu. —
 

(Ääneen.)

 
                        Kiitos vaivastanne!
No, ettekö nyt usko lapsistanne
Tulevan kuninkaita, kun ne, jotka
Tekivät minut Cawdor-thaniksi.
Moist' ennustivat?
 

BANQUO

 
                   Luottakaa vaan siihen,
Niin halu teissä pian kruunuun syttyy,
Ohitse Cawdor-arvon. Kummallista!
Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,
Puhuvat hornan henget meille totta;
Rehellisiä pikku-seikoiss' ovat,
Pettääkseen suuremmissa. – Serkut, kuulkaas!
 

MACBETH (syrjään)

 
Kaks tosi ennustusta! Oiva johto
Komeaan kuninkuuden näytelmään! —
Tuhansin kiitoksia, hyvät herrat! —
 

(Syrjään.) Yliluonnollinen kiusaus tuo, ei paha

 
Se olla voi, ei hyväkään: – jos paha,
Miks onnen esimaun mulle soi se,
Aloittain totuudella? Cawdor olen.
Jos hyvä, miks siis valtaa mieltän' aatos,
Min hirmukuva nostaa hiukset pystyyn
Ja, vastoin luonnon tapaa, kylkiluihin
Sydäntän' jäykkää lyöttää? Tosi kauhu
On mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.
Ja pelkkä murhan kuvitus jo jäytää
Olentoani niin, ett' elon kaiken
Tukeuttaa houre tuo, ja mitään muuta
Ei ole, pait se, mikä viel' ei ole.⁵
 

BANQUO

 
Kas kuink' on kumppanimme haltioissaan!
 

MACBETH (syrjään)

 
Jos sallimus mun kuninkaaksi tahtoo,
Se kruunatkoon mun myös; en itse liiku.
 

BANQUO

 
Uus arvo ompi niinkuin vieras puku;
Sopivaks vasta tottumus sen tekee.
 

MACBETH (syrjään)

 
No, tulkohon jos mitä! Kuluu hetki,
Vaikk' olis myrskyinenkin päivän retki.
 

BANQUO

 
Me teitä odotamme, jalo Macbeth.
 

MACBETH

 
Oi, anteeks! Unhotettuj' asioita
Ajuni raskas hautoo. Hyvät herrat,
Vaivanne kirjass' on, jot' aamuin illoin
Selaillen luen. – Nyt kuninkahan luokse! —
Tapausta mieti, ja kun aika kypsyy
Ja muuten tilaisuutt' on, haastelkaamme
Siit' avomielin sitten.
 

BANQUO

 
                        Mielist' aivan.
 

MACBETH

 
Mut siksi vaiti! – Tulkaa, ystävät!
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Fores. Huone kuninkaan linnassa.
 

(Torventoitauksia. Duncan, Malcolm,

 
    Donalbain, Lenox ja seuralaisia tulee.)
 

DUNCAN

 
No, joko mestattu on Cawdor? Eikö
Palanneet ole toimittajat vielä?
 

MALCOLM

 
Ei, herrani; mut puhuttelin miestä,
Jok' oli nähnyt hänen kuolevan.
Hän kertoi, että petoksensa suoraan
Hän tunnusti, teilt' armost' anteeks anoi
Ja syvää katumusta osoitti.
Niin kaunista ei mikään elämässään
Kuin elämästä lähtönsä: hän kuoli,
Kuin olis kuolemaa hän harjoitellut,
Pois heittäin kallehimman kalleutensa
Kuin kalun joutavan.
 

DUNCAN

 
                     Ei mikään taito
Voi mielentilaa kasvoist' arvata.
Ylimys oli hän, ja häneen luotin
Ma ehdottomasti.
 

(Macbeth, Banquo, Rosse ja Angus tulevat.)

 
                 Oi jalo serkku!
Mua kiittämättömyyden synti raskas
Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,
Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi
Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,
Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna
Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa
Sun ansiosi täysin määrin maksaa!
 

MACBETH

 
Velvollisuus ja virka täyttäjänsä
Jo palkitseepi. Vastaan suvaitkaatte
Vaan ottaa työmme: kruununne ne ovat
Ja valtikkanne käskyläät ja lapset;
Ne tehtäväns' on tehneet, jos ne teille
On kunniaks ja mieliks.
 

DUNCAN

 
                        Tervetullut!
Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaan
Sun tahdon saattaa. – Jalo Banquo, sun ei
Vähemmät ansios, ja niit' ei tehdä
Vähemmän tiedoks. Annas, sua halaan!
Käy sydämmelleni!
 

BANQUO

 
                  Jos siihen juurrun,
On laiho teidän.
 

DUNCAN

 
                 Runsas riemuni,
Kyllyyttään huima, surun kyynelkätköön
Lymytä koittaa. – Pojat, langot, thanit
Ja muut te meitä likeisimmät, kuulkaa:
Jälkeiseksemme Malcolm-esikkomme